ja neljä vuosikymmentä lehtiä
Isto Vatanen
Lippukuntamme jäsenluettelosta löytyy paljon sellaisia nimiä, joita nuoremmat meistä eivät juurikaan tunnista. Simo Laaksosen nimi ilmestyi näille listoille vuonna 1947 ja on siellä pysynyt tähän päivään saakka, monia vuosia niinkin, että lippukunnan sihteerinä hän oli itse huolehtimassa lippukuntamme suuremman ja pienemmän paperiliikenteen sujuvuudesta. Sen lisäksi, että Simo toimi lippukunnan sihteerinä lähemmäs vuosikymmenen 50- ja 60-luvuilla, on hänen partiopolkunsa kulkenut aina vartionjohtajasta, joukkueenjohtajaan ja lippukunnan rahastonhoitajaan saakka. Pisimmän pestinsä Simo on tehnyt kuitenkin lippukunnan lehtitilaajapalvelun asiamiehenä neljänä vuosikymmenenä, aina vuodesta 1956 viimevuoteen saakka.
Lippukunnanjohtajamme Joni, Simo ja minä kokoonnuimme kololle puolelta päivin lokakuun ensimmäisenä kuluvana vuonna ja tämän haastattelutuokion perusteella on seuraavaa kirjattu ylös.
Simo Laaksosen partioura alkoi Turun Sinikotkissa vuonna 1947. Hän oli aiemmin jo liittynyt mukaan seurakunnan poikakerhoihin, mutta tuona vuonna kävi vain jotenkin niin, että seurakunnan postimerkkikerho muuttui syksyllä Kettu-vartioksi Sinikotkiin. Aluksi lippukunnanjohtajana oli Väinö Hyvönen ja sitten joskus vuoden 1952 paikkeilla Lasse Larinkorpi valittiin tehtävään. Lasse piti hommat tiukasti hanskassa, mutta siitä Simo nyt ei tiedä oliko kuri kova. Voimmehan ylipäänsä kysyä mikä on kova kuri.
Sextantiin Simo ei koskaan varsinaisesti kuulunut. Vaikka jossakin vaiheessa oli melko selvääkin jaottelua maa- ja meripartiolaisten välillä, ei Sextant koskaan täysin voinut lippukuntaa hylätä, eikä päinvastoin. Kyllä sitä lopulta aina yhdessä toimittiin ja ajan myötä tilanne tuli siksi, mitä se on nykyään: kaikki lippukuntalaiset ovat meripartio-osaston jäseniä.
Lippukunnassamme ei ole kovinkaan monia partiojohtajan jatkokurssin, eli entisen Gilwell- ja nykyisen Kolmiapila-Gilwell eli KoGi-kurssin käyneitä. Aku Leino oli yksi heistä. Simon kanssa samoihin aikoihin kurssin kävivät Juha Mänty ja Pekka Miesvirta, joiden jälkeen kurssia ei liene kukaan sinikotka suorittanutkaan. Kurssi koostui kolmesta osasta, joista kirjalliseen osaan luettiin annetut kirjat, jotka tentittiin. Lisäksi ohjelmassa olivat käytännönosa ja leiri, johon kuului vaellus. Kurssilaiset olivat ympäri Suomea, mutta Sulkavalla järjestetty leiri oli silti pieni- kurssilaisia taisi olla vain neljä vartiota. Ketään muita turkulaisia Simo ei sieltä muista.
Viime keväinen paraati oli Simolle viideskymmenes. Paraati on vuosien saatossa paisunut valtavasti. 50-luvulla joukko oli vielä hyvin pieni, josta oli paljon matkaa nykyiseen lähes viiteen tuhanteen. Marssireitti alkoi monesti joko Mannerheiminpuistosta tai Klassikon koulun pihalta. Lähtöpaikalta marssittiin keskustan läpi. Ennen nykyistä käytäntöä, jonka mukaan marssi lähtee Tuomiokirkon edestä, päättyi marssireitti päinvastoin sinne. Marssin päätteeksi siellä jaettiin ansiomerkkejä, mutta tuolloin oli tapana jakaa yhteisesti ne kaikki, ei vain pelkkiä Mannerheim-solkia kuten nyt. Reitti on vaihdellut usein ja jossakin vaiheessa myös ohimarssi tuli mukaan ohjelmaan. Turkulainen paraati on aina ollut ryhdikäs, oikea partioparaati, eikä missään nimessä sellaista markkinahumua, mitä tapaa muualla Suomessa.
Aku Leino lahjoitti kiertoon kuuluisan marssikannunsa, jota voi ihailla
kolomme Ritarisalissa 60-luvun alussa. Aivan heti Sinikotkat eivät päässeet
voittokantaan, mutta ajan myötä alkoi voittojakin karttua ja varsinkin oman
soittokunnan perustaminen nosti heti rivistömme vaikuttavuutta. Kaiken kaikkiaan
Simo pitää paraatia mukavana perinteenä.
Lehtitilauspalvelu oli pitkään lippukunnalle varsin huomattava tulolähde. Erityisesti alkuaikoina toiminta tuotti hyvin ja tulot ovat koko ajalta olleet varmasti useita kymmeniä tuhansia nykyrahaan muutettuna. Mainittakoon, että mm. lippukunnan kunniaviirit hankittiin vuosikymmen sitten juuri lehtitilauksista kertyneistä varoista. Tilauspalvelun aloitti varsinaisesti aikoinaan Pekka Aarnio omana yrityksenään. Lippukunnalle toiminta siirtyi hänen vaihdettuaan paikkakuntaa.
50-luvulla Tuomiokirkkoseurakunta tuki kokonaisuudessaan poikatyötä. Määrärahasta sitten jaettiin niin kerhopojille kuin sinikotkillekin. Omaakin rahaa toki kerättiin, niin lippukuntalaiset, kuin vuonna 1955 perustettu äitikerhokin ja muut taustayhteisöt. Mammojen ansiota oli mm. se, että Sextant sai hankittua ensimmäisen konealuksensa Arkin. Veneenostoon haettiin seurakunnaltakin avustusta, mutta lopulta kuitenkin siinä kävi niin, että äitikerhon varoilla se hankittiin. Arkin lisäksi mammakerho on saanut aikaan paljon muutakin. Sinivalkoinen huivimerkkimme on mammakerhon toteuttama ja onpa Sinikotkien mammat sisarlippukuntamme Nuotiotyttöjenkin takana. Ajatus tyttölippukunnan perustamisesta Tuomiokirkkoseurakuntaan tuli sinikotkaäideltä ja niinpä runsaan vuoden aikana Sinikotkien johtajat värväsivätkin sopivat vetäjät uuteen lippukuntaan.
Sinikotkilla oli tuolloin, 50- ja 60-luvuilla yhteistyötä oikeastaan vain maskulaisten kanssa. Jo ennen Pekka Miesvirran muuttoa sinne, pidettiin yhteisiä hiihtokilpailuja 50-luvun alussa, jo melko pian sikäläisen lippukunnan perustamisen jälkeen. Simo ei muista, että suurleirien epäpartiomaisuudesta olisi ennen käyty keskustelua. Karelialla vuonna 1979 hän oli alaleirinsä sihteerinä. Kokonaisuutena leiristä jäi hyvä muisto. Oli se toki massatapahtuma, mutta partiota sittenkin. Erityisesti päätösiltanuotio oli sävähdyttävä. Tunnelma oli upea 10 000 partiolaisen aivan hiljaa istuessa kynttilät kädessä nuotion äärellä viettämässä viimeistä yhteistä iltaansa.
Partiossa on vahva toveripiiri. 50-luvulta asti Simo on ollut yhteydessä partiolaisystäviinsä ja yhä vieläkin kadulla tulee vastaan kavereita, jotka muistuttavat, että oltiinpa samassa lippukunnassa yhtä aikaa. Se mikä partiotoiminnassa on aina pitänyt mukana, ovat ehdottomasti ystävät. Toki ennen oli vähemmän harrastuksiakin, joten partiolle jäi aikaa. Retkeiltiin useammin ja oltiin varmasti enemmän partiossa yhdessä, vartiot toimivat tiiviimmin jne., mutta se johtui juuri paljon siitä, että partiolla ei ollut kilpailijoita. Nykyään pojilla on yksi tai useampiakin muita harrastuksia, mutta ennen partio oli helposti ainoa harrastus ja jopa lähes ainoa harrastusmahdollisuus.
Simo ei itse ole kisaillut kovin paljoa, vaikka PT-kisoja onkin ollut järjestelemässä. Sen hän sai kokea, että kisan, jossa ovat sekä harmaa, punainen, että vihreä sarja, järjestäminen on aika ruljanssi. Ensimmäisellä kerralla Kemiössä olivat vain vanhemmat sarjat, mutta toisissa kisoissa Kunstenissa olivat kaikki kolme. Kisat alkoivat lauantaina puolilta päivin ja kestivät yhteentoista sunnuntai-iltana. Viimeiset joukkueet olivat Turussa vasta puolen yön jälkeen.
Simo oli alkuaikoina tekemässä myös Kotkansiipeä. Pekka Aarnio varsinaisesti perusti lehden, mutta Simo ja Weko tekivät lopulta varsin paljon töitä sen eteen. Vahamonistuskoneen painovahat oli ensin hakattava kirjoituskoneella, jonka jälkeen teksti monistettiin papereille. Valokuvista oli lisäksi tehtävä erikseen polttovahat. Jossakin vaiheessa mukaan tulivat monivärityöt, jopa kolmiväriset, jotka oli ajettava koneesta kolmasti läpi. Kohdistaminen oli käsipelillä tarkkaa työtä.
Tuki ry:ssä Simo on ollut mukana alusta saakka. Koko yhdistys oli alunperin kai lähinnä päähänpisto, jota Kalervo Kunnas lähti ajamaan eteenpäin. Tuki ry:n tarkoituksen on ollut alusta lähtien olla sellainen taho, joka voi omistaa lippukunnan omaisuuden ja antaa sen vain ja ainoastaan lippukuntalaisten käyttöön. Ongelma osoittautui varsin todelliseksi, kun huomattiin missä kunnossa lippukunnan teltat ja muu tavara saattoi olla muiden käyttäjien jäljiltä. Lippukuntammehan ei rekisteröimättömänä yhteisönä voi omistaa mitään, vaan kaikki sen “omistama” omaisuus on todellisuudessa seurakuntamme yhteistä omaisuutta.
Lopuksi katselimme vielä lippukunnan kaapista löytynyttä valokuva-albumia, josta löytyi kuvia aina alusta, vuodesta 1937 lähtien. Kuvissa oli monta tuttua paikkaa ja monta tuttua sinikotkaa. Eikä vanha ollut vielä liian vanha lopuksi muistuttamaan muutamasta vanhasta neuvosta, joilla lippukuntaa johdetaan.
Tätä sivua ylläpitää Isto Vatanen