Tänä vuonna tulee
kuluneeksi 60 vuotta siitä kun lippukuntamme Turun Sinikotkat
perustettiin. Tähän aikaan mahtuu paljon toimintaa, paljon
poikia ja nyt näin jälkeenpäin myös paljon muistoja.Tänä vuonna tulee
kuluneeksi 60 vuotta siitä kun lippukuntamme Turun Sinikotkat
perustettiin. Tähän aikaan mahtuu paljon toimintaa, paljon
poikia ja nyt näin jälkeenpäin myös paljon muistoja.
Liityin Turun Sinikotkiin vuonna 1950 12-vuotiaana. Lippukunta oli silloin puhdas maapartiolippukunta. Larinkorven Lasse oli lippukunnanjohtajana. Meitä ei silloin ollut kuin kourallinen innokkaita partiopoikia, jotka kokoontuivat vanhassa “Katiskassa” (puutalo nykyisen seurakuntatalon paikalla).
Toiminta vilkastui, vartioita perustettiin lisää, oli Ilvestä, Saukkoa, Karhua, Majavaa jne. Retkiä tehtiin harva se viikonloppu. Vanha “Katiska” purettiin ja jouduimme evakkoon Uudenmaankadun ja Sirkkalankadun kulmassa olevan Osuuskaupantalon kellaritiloihin. Niinä aikoina TSK oli vahvoilla, oli johtajavoimia, vartiot pyörivät erittäin aktiivisesti. Voi sanoa, että partioitiin sanan varsinaisessa merkityksessä.
Palattiin evakosta takaisin “Vatikaaniin”. Saimme uudet toimitilat ensin kolmannesta kerroksesta ja vähän myöhemmin muutimme kellaritiloihin, jossa oli erittäin hyvät toimintatilat.
Siihen aikaan TSK:n ainoa kilpailuvartio “Lirot”: Markus v. Weissenberg (Penni), Timo v. Weissenberg (Timppa), Pekka Aarnio (Pq) ja allekirjoittanut, kiersi ympäri Suomea kisailemassa partiotaidoissa. Menestys ei ollut kehuttava, mutta hauskaa oli ja opimme aina jotakin uutta vartioillemme annettavaksi ja ennen kaikkia yhteishenki oli mahtava.
Vuonna 1955 Dan v. Weissenberg (Dani) Ilves-vartion silloinen vj. sai merellisen ajatuksen; Turun Sinikotkiin meripartiotoimintaa- näin tapahtuikin. Lasse Larinkorven ollessa lippukunnanjohtajana perustettiin Neptunuksen hengessä toimiva meripartio-osasto ja näin tuli Ilves-vartion kavereista TSK:n ensimmäiset meripartiolaiset.
Dani lähti laivastoon ja kadettikouluun ja allekirjoittanut
ryhtyi vetämään Sextantin toimintaa laivastosta päästyäni
1958. Meripartio-osasto oli kasvanut melkoisesti Ilves-vartion
ajoilta.
Hankimme Paraisilta ensimmäisen moottorialuksen, joka sai kasteessa nimen “Arkki”, koska se ulkoisesti muistutti paljon kyseistä alusta, tasapohjainen päällä nelikulmio. “Arkin” kimpussa tehtiin ahkerasti töitä: sisustettiin, maalattiin ja rakennettiin. Koulutus perustui silloin siihen, että kunkin osa-alueen (kone, kansi, kokki, viesti) hoiti määrätty henkilö, joka vastasi aina siitä, että kunkin alueen asiat olivat kunnossa ja, että purjehdusten aikana koulutettiin nuorempia oman alansa tehtävään. Tätä systeemiä noudatimme vielä Neptunuksellakin ja se toimi mielestäni hyvin.
Arkin vanha Andros-moottori reistaili aina silloin tällöin; kunnostus tapahtui omin voimin. Uusikin kone saatiin tähän veneeseen: BMC-diesel + turkulaisen Lindgrenin yrityksen merikytkin- “Lindgrenin Eikan kytkin”- käsite sen ajan turkulaisissa veneilypiireissä ja taas ajettiin.
Arkki vanheni ja heräsi tietenkin ajatus saada isompi ja parempi alus. Laivasto myi vuonna 1964 Taisto-luokan moottoritorpedoveneitä ja me onnistuimme ostamaan yhden ko. aluksista, nimittäin Taisto 4:n, joka oli rakennettu Turun Veneveistämöllä v. 1944. Veneen pituus oli 17,75 m ja leveys 4,60 m.
Alusta kunnostettiin, sisustusta ei juurikaan muutettu, peräosastoon, jossa aikaisemmin olivat polttoainesäiliöt, tehtiin majoitustilat kymmenelle. Moottoreiksi hankimme isäni avustuksella kaksi Scanian dieselmoottoria. Vene sai siis kasteessa nimen “Neptunus”. Tällä veneellä moni sinikotka on oppinut merenkulun alkeet ja merimiestaitoja. Turun saaristo, Suomenlahti, Saimaa, Pohjanlahti, Ahvenanmaa, Ruotsi ja Tanska ovat tulleet monelle tutuiksi.
Siihen aikaan Neptunuksen purjehduksilla oli aina paljon osanottajia. Ajettiin normaalia vahtiajoa, vapaavahti ei lukenut Aku Ankkaa, vaan alusta kunnostettiin aina ajonkin aikana. Näin paikat pysyivät kunnossa. Opittiin kurinalaisuuteen, jota merellä aina tarvitaan. Koulutustoiminta pyöri kaiken aikaa. Venekuntalaisia oli paljon mukana ja joskus s/y Rhean lokikirjaa katsellessa ihmetyttää venekuntalaisten puuttuminen purjehduksilta, vaikka ollaan meripartiolaisia; merimiestaidot oppii vain aktiivisella osallistumisella purjehduksille.
Aika kului ja tuli juhannus -80. Silloin Neptunus ajoi karille niin pahasti, että Sampo lunasti veneen.
Mikä nyt eteen? Ei muuta kuin toteuttamaan uutta suurta unelmaa, purjevenettä, sillä meripartiointi ei ole meripartiointia ilman venettä. Fiskars Oy Turun Veneveistämö lopetteli siihen aikaan huvivenetuotantoaan ja siellä oli myytävänä “Finnrose 45”-moottoripurjehtijan runko, kansi ja paljon tähän veneeseen kuuluvia tarvikkeita.
Tämä projekti toteutettiin noin puolessa vuodessa, sillä toukokuussa 1981 s/y “Rhea” laskettiin vesille ja “purjehtimiskausi” TSK:ssa alkoi. Rhea oli projekti, jossa tehtiin lujasti töitä. Siinä olivat mukana Seurakunnat, Turun Sinikotkien Tuki ry, pappa- ja mammakerhot, vanhat sinikotkat ja toimiva jäsenistö. Rhea on myös osoitus siitä miten isokin projekti onnistuu kun puhalletaan yhteen hiileen ja uskotaan siihen mitä ollaan tekemässä.
Niihin aikoihin Hatsa (Harry Ståhle) otti meripartio-osaston peräsimen. Hänen ja veljensä Rallen (Ralf Ståhle) aikana toiminta jatkui erittäin aktiivisena meripartiotoimintana aidossa meripartiohengessä, siinä Neptunuksen hengessä, jona meripartiotoiminta lippukuntaamme perustettiin.
Toivoisin sen jatkuvan edelleen samanlaisena ja toivotan nuoremmille suotuisia purjehdustuulia ja mahdollisimman vähän moottorilla ajoa.
Myötätuulta
Seppo (Sepa) Lahti
Tätä sivua ylläpitää Isto Vatanen