Kennet Pettersson
Jälleen kerran koitti se aika vuodesta jolloin on tapana ollut kilpailla partiotaitomestaruuksista piirin tasolla. Sinikotkien panos kilpailussa oli kiitettävä. Mukana kaikkiaan neljä joukkuetta, 2 harmaassa- ja 2 punaisessa sarjassa. Lisä–potkua harmaassa sarjassa kilpailleelle var–tiollemme antoi palkintona oleva kiertopalkinto, joka oli katkolla myös pahimmalle kilpailija–vartiollamme. Tämä tarina on lyhyt yhteenveto kilpailun kulusta kilpailijan silmin.
Tarinamme alkaa lauantai aamuna klo: 7.00 jolloin kaikki alkoi… Herätys ja vilkaisu ulos. SATAA. Ajatuksiin nousee heti kysymys; miksi lähden? Vastausta edelliseen oli miettinyt moni kanssa–kilpailijakin, sitä kuitenkaan löytämättä. Vastauksen pystynee jokainen kilpailija jälkikäteen kertomaan. Kysymys lienee itsensä voittamisesta.
Joka tapauksessa kilpailukeskus oli sangen lähellä, Hepokullan koululla jonka lähistöltä myös itse kilpailu alkoi. Ensimmäisenä tehtävänä oli kirveenvarren veistäminen, terän liittäminen ja teräsuojan rakentaminen. Siitä vartiomme selvisi helpolla, sillä kuuluihan joukkueeseemme tottuneita kirvesmiehiä (Kirves iskee!!).
Seuraavana vuorossa oli perinteisesti piste–suunnistus. Erikoisuutena tehtävässä olivat kartat. Joukkueelle annettiin vain yksi normaali kartta, kahden muun ollessa kartta 1900-luvun alusta ja toisen ns. “vakoilukartta”.
Kilpailut sinänsä poikkesivat aikataulunsa ja matkansa puolesta niin sanotuista tavallisista PT-kilpailuista. Perinteistä tavoiteaikaa ei vartiolle annettu vaan ainoastaan jokaisen rastin aukioloajat. Tämä antoi vartiolle mahdollisuuden suunnitella itse oma “aikataulunsa”. Matkan pituuden sai myös jokainen vartio valita itse. Tämän mahdollistivat lisärastit, joista vartio sai lisäpisteitä. Näin ollen pystyi vartio suhteuttamaan oman kuntonsa matkan pituuteen.
Päivän tehtävät olivat kaikki perinteisiä hyviä PT-kilpailutehtäviä. Niistä mainittakoon mm. puun- ja vedenkannin, puuntunnistus sekä ensiapu. Tehtäviin toi uutta luonnetta se, ettei niissä pääosin ollut määrätty suoritusaikoja, vaan se määräytyi kunkin vartion oman “aikataulun” mukaan.
Jakkaran rakennustehtävä oli Sinikotkien juhlaa. Tehtävänä oli rakentaa kaksi metriä pitkästä laudasta mahdollisimman korkea “jak–kara”, jonka piti kantaa yksi vartion jäsen 5 sekunnin ajan. Oma kyhäelmämme rikkoi kaikki tasapainoteorian perusedellytykset, mutta joka tapauksessa se kesti Jonin painoin. Tuloksemme 129 cm. piti olla jo voittamaton ja juhlimme jo täysiä pisteitä kunnes kuulimme toisen Sinikotka-vartion lyöneen tuloksemme, ja reilusti. Vartio “Kotkan Poikii” latasi pohjaan ennätys–tuloksen 179 cm, joka mursi haaveemme hyvin menneestä tehtävästä ja täysistä pisteistä. Vartiomme haluaakin huomauttaa ko. vartion jäseniä, Lauria , Mika - Petteriä ja Karia ralliautoilusta tutun tallimää–räyksen rikkomisesta. Oman tallin ns. “ykkösauton” tulosta ei saa koskaan rikkoa varsinkaan taisteltaessa “suurista voitoista”.
Perustehtävä nuotion sytyttäminen sai uutta luonnetta vallitsevana olleen sään johdosta. Tehtävänä oli sytyttää nuotio ja kuumentaa 5 dl. vettä 10 minuutissa. Kuumimmasta vedestä sai parhaat pisteet. Sään suotuisuutta tehtävään kuvaa parhaiten tulokset. Parhaat pisteet irtosi sillä, että vettä sai kuumennettua n. 6,5 astetta. Mainittu tuloskin saatiin lämmittämällä vettä suussa ja unohtamalla tehtävässä mainittu nuotion teko.
Yö-rasti sijaitsi järjestävän lippukunnan uudella leirintäalueella. Yö-tehtävänä oli valmistaa vaappu, jousipyssy sekä ruoka, siskonmakkarasoppa. Tehtävät olivat oikein mitoitettuja, sillä myös lepoon sekä itsensä huoltoon jäi riittävästi aikaa. Lisäksi on mainittava sään huomattava paraneminen aamuyöllä jolloin sade taukosi ja saimme nauttia kirkkaasta tähtitaivaasta ja vielä aamulla isänmaan auringon noususta. Tosin sää taas normalisoitui aamun tuntien jälkeen ja pääsimme iloitsemaan taas totutusta rankkasateesta.
Lähtö yö-rastilta tapahtui kunkin vartion oman aikataulun mukaan, 6.30-7.30. Vartiomme starttasi matkaan vähän seitsemän jälkeen ammuttuamme ensin “kohdistusammunnat” jousipyssyllämme. Ainoana aikarajana rastien aukioloaikojen lisäksi oli viimeiselle rastille määrätty tuloaikaraja, jos vartio halusi saada täydet pisteet lisärastien noudosta. Tämä asettikin edellytyksen ripeälle etenemiselle sunnuntaina.
Aamu alkoikin tehokkaasti suunnistustehtävällä,
jossa vartion oli noudettava sekä karttaan merkityt että tähystämällä
näkemänsä rastit. Karttoja ei tehtävässä annettu vaan
jokainen suunnisti itse laatimallaan karttaluonnoksella.
Tämän jälkeen saimme ottaa tarkempaa tuntumaa suohon ja sen marjoihin. Sunnuntain tehtäviin kuului myös tarkkuusammunta valmistamallamme jousella sekä sukulaiskielien tunnistusta.
Sunnuntainakin sai jokainen vartio määrätä reittinsä pituudesta lisärastien avulla lauantain tavoin. Ylitystehtävässä vartio sai ylittää kuvitteellisen joen
köysisillalla. Vaikka emme ymmärtäneet tehtävän vuoksi lintujen tunnistus Jonin tehtäväksi, toisten keskittyessä vain etsimään maastoon piilotettuja lintujen luonnoksia. Allekirjoittanutkin haluaa huomauttaa tunnistaneensa niistä yhden.
Kilpailu päättyi perinteisesti loppurutistukseen, jossa nopein aika saa parhaat pisteet. Tämän jälkeen saimme vielä ampua pituusammuntaa itse valmista–mallamme jousella. Tämäkin tehtävä onnistui loppujen lopuksi vartioltamme loistavasti. Pieni, mutta häiritsevä jänteen poikkimeno ensimmäisellä yrittämällä oli jo tuhoamassa tehtävää osaltamme totaalisesti.
Kisat itsessään olivat allekirjoittaneen mielestä erittäin hyvät ja loppuarvosanaksi järjestelijöille annan puhtaasti kiitettävän. Osaltamme myös itse kilpailut menivät hyvin, sillä voittajan on aina helppo hymyillä. Tavoitteemme siis toteutui ja kiertopalkinto on "kotona”.
Maaliin pääsy on aina yhtä hienoa ja varsinkin suihkussakäynti tuntuu lähes jumalaiselta. Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen valtaa hyvän olon tunne koko elimistön ja jokainen kilpailija tuntee voittaneensa, ellei konkreettisesti koko kilpailua niin ainakin itsensä, ja siitähän koko touhussa on loppujen lopuksi kysymys.
Tätä sivua ylläpitää Isto Vatanen