Oskari Huiskala

Ensimmäinen vuosi meripartio-osaston ruorissa lähestyy loppuaan. Viime keväänä kirjoitin tätä vastaavaa juttua varsin sekalaisin miettein. Kuluneen vuoden aikana moni kuvio on selkiytynyt.

Tätä kirjoitettaessa Rhea on jälleen telakoitu, ja odottaa taas yhden kesän kuluneempana seuraavaa kautta. Vanhassa veneessä saa jatkuvasti olla korjaamassa, uusimassa ja hankkimassa kaikenlaista. Monesti, ainakin kokouspöytien ääressä, nämä hankinnat uhkaavatkin nousta pääasioiksi ja itse toiminta jäädä toisarvoiseksi. Onneksi ainakin menneestä kesästä voin antaa kiitettävän arvosanan. Toimintaa oli paljon ja se oli mielestäni laadukasta.

Välittömästi armeijasta kotiuduttuani lähdin kipparoimaan Rhean saaristomeripurjehdusta. Suunnitelmat olivat suuret. Piti tehdä sitä ja tätä, kouluttaa yhtä sun toista. Toisin kävi. Viikko osoittautui lyhyeksi ajaksi, kolme johtajaa vähäksi ja kaksitoista venekuntalaista paljoksi. Jokainen varmasti koki ja näki paljon. Uskon, että pojat nauttivat purjehduksesta. Uskon, että se jää partiopolun varrelle muistoksi, joka tosin jatkossa saa rinnalleen muita, ehkä kirkkaampia ja valovoimaisempia muistoja. Koulutuksellinen tavoitteemme, tai lieneekö parempi sanoa tavoitteeni, ei kuitenkaan täyttynyt. Rhea-suorituskirjan sivut eivät täyttyneet odotetulla tavalla, mutta ehkä hyväkin näin. Kaunis kesäinen viikko kului tutustumalla saaristomeren upeisiin nähtävyyksiin. Paljon jäi kyllä näkemättäkin, mutta paljon ehdimme nähdä. Se, että suorituksia ropisee jatkuvasti, ei muutenkaan saa olla toiminnassa itseisarvona. Esimerkiksi jokaisesta teen keittämisestä, pöydän pyyhkimisestä tai köyden vetämisestä ei voi antaa suoritusta. Mutta sitähän me juuri olemme oppimassakin - elämää. Niitä varsinaisia suorituksia voi kerätä vaikkapa sitten seuraavalla purjehduksella.

Ainakin itse opin paljon sekä saaristomeripurjehduksella että sitä seuranneella Gotlannin kierroksella. Oman suorituskirjani kohdat ovat pääosin täynnä. Sen sijaan kipparoimista, tai johtamista yleensäkään, ei opi kuin tekemällä. Opin myös sen, että vastuu tuo mukanaan velvollisuuksia. Kaikki sujui hyvin, eikä peikkoja sattunut. Tämän kesän aikana olen kuitenkin ymmärtänyt sen, että hienoimmat elämykseni ovat, ainakin osittain, takanapäin. Ei voi kuin muistella lämmöllä kesien 1995 ja 1996 pitkiä purjehduksia. Silloin oli aikaa, ei ollut muuta kuin lomaa ja purjehdusta. Kaikki kaverit olivat mukana, vene täynnä oman ikäistä porukkaa, paitsi tietysti kippari, ja ehkä muu päällystö. Nyt alkaa olla meidän vuoromme tarjota samoja elämyksiä seuraavalle sukupolvelle. Toki itsekin voi samalla kokea monenlaista. Itse olen aina pitänyt merestä ja merellä olemisesta. Upeita hetkiä ovat esimerkiksi yövahdit keskellä ei mitään. On vain luonto, sinä, vene ja luottamus kavereihin, joiden käsissä on enemmänkin kuin pelkkä ruori tai köysi. Yhä useammin elämykset ovat kuitenkin vain välähdyksiä, joita seuraa paluu arkeen.

Katsellessaan venekunnanjohtajien toimintaa miettii sekä elämyksiä, että vastuuta. Toivottavasti venekunnanjohtajat ymmärtävät asemansa lippukunnan tärkeimpinä johtajina. Venekunta on partion ydin, ja vkj:n varassa uskomattoman paljon. Toivottavasti he selviävät vastuullisesta tehtävästään. Toivottavasti myös me vanhemmat johtajat kykenemme tarjoamaan vkj:ille elämyksiä, ja toivottavasti he kykenevät nauttimaan niistä ja toisaalta pystyvät myös rakentamaan niitä venekuntalaisilleen. Hyvä mahdollisuus saada unohtumattomia elämyksiä on kesän 2000 Tall Ships' Race. Vinkiksi kaikille tapahtumasta kiinnostuneille sanoisin, että nyt kannattaa aktivoitua - moni muukin haluaa varmasti mukaan.