Sinikotkat ja Niksu

Matti Nikkonen, Niksu

Neljä-vuotiaana maailma laajenee. Edessä on päiväkerhot, lastentarhat ja uudet kaverit. Vanhemmat ovat edelleen kaiken A ja O, mutta pinnalle pyrkivät uudet kokemukset: pienet kaverit, leikki ja monien muiden uusien asioiden kohtaaminen. Tapahtuu kasvua. Elämässä alkavat kokemukset oikeasta ja väärästä. Pikku hiljaa joutuu itse valitsemaan ja päättämään erilaisista asioista.

Seitsemän ikäisenä on varhaislapsuus auttamattomasti ohi. Aika on astua kouluun. Seuraavat 9 - 12 vuotta ovat aikuiselämään valmistautumista. Maailma muuttuu aika rajusti. Poika itsenäistyy vuosi vuodelta. Uudet kaverit marssivat rinnalle. Nyt tulee vaikutteita kodista, koulusta ja myös kaveripiiristä. Jos kaikki puhaltavat samaan suuntaan ovat asiat OK, mutta muutakin voi tapahtua. Suurin osa pojista osaa purjehtia karikkoisenkin reitin ilman suurempia vaikeuksia, mutta joskus voi elämä raapaista pohjaa.

Isä ja äiti toivovat, että hän selviytyy hyvin. He ovat valmiit ohjaamaan lapsensa ympäristöön joka on monella tavalla valmis auttamaan ja ohjaamaan nuorta purjehtijaa. He tulevat ja luovuttavat poikansa Sinikotkiin tai harrastekerhoihin. Nämä harrastusmuodot ovat lähellä toisiaan. Ne toimivat samassa työpisteessä, osin samoissa huoneissa ja johtajatkin voivat olla yhteisiä. Sudenpennut, venekunnat ja harrastekerhot tukevat jokaisen osanottajan kasvamista. On myös hyvä kysyä: millä eväillä?

Turun Sinikotkat ovat keskeinen osa Tuomiokirkkoseurakunnan poikatyöstä. Vaikka Sinikotkien yhteys partiojärjestöön on toiminnan kannalta välttämätöntä, tapahtuu lippukunnan elämä seurakuntaelämän keskellä. Seurakuntaelämä on polun etsimistä joka johtaa ihmistä läpi vaikeiden asioiden ja josta löytyy voimaa ja taitoa koko elämän ajaksi ja vieläpä elämän jälkeiseen voittoon. Tällainen rastipolku on edessä pienellä Sinikotkien sudenpennulla, venekunnan jäsenillä, nuorilla sekä vanhemmilla partiojohtajilla.

Olen katsellut ja kokenut poikien kasvamista pian kahdenkymmenen vuoden ajan. Näinä vuosina minulla on ollut yhteys partiolaisiin, sisätoiminnan aikana lähes jokaisena arki-iltana. Usein kysyn itseltäni: mikä on panokseni lippukunnan toiminnassa ja sen elämässä. Vastaukseni on: olen valmiina, valmiina auttamaan arkisissa puuhissa, päivästä toiseen, kuukaudessa toiseen ja vuodesta toiseen. Pyrin olemaan valmiina myös silloin kun kohtaan vaikeuksia. Se merkitsee usein kuuntelemista, keskustelua, ratkaisun etsimistä. Koen tärkeimmäksi sen, että olisin elämän reitin rastimies joka viitottaa tien elämän voittoon.

V. 1980 syntyneet pojat ovat nyt lähes 20 vuoden ikäisiä. He ovat täysi-ikäisiä ja näen heitä lippukunnan johtotehtävissä. Tiedän, että useimmat ovat "häipyneet". He opiskelevat, ovat työssä ja muuraavat elämälle kulmakiveä. Tähän auttaa Sinikotkien aikana saadut kokemukset. Elämä seurakunnan keskellä toimivassa lippukunnassa antaa nuorelle miehelle hyvät varusteet, joiden kanssa hän voi turvallisesti lähteä itsenäisen elämän suunnistusreitille.