Armeijan sinisissä vaikuttavat partiojohtajat Ahlroos ja Samppala. Jälkimmäinen tosin poikkeuksellisesti meren sijasta ilmassa, jossa hän ei kuulemma aio pysyä kadettikouluun saakka. Ballistiset laskut saattaisivat tosin kertoa jostakin muusta. Kansainvälisemmästä partiotoiminnasta vastaa KFOR-Kutila, joka lienee jo perustanutuuden lippukunnan, Kosovon Sinikotkat.
JJJ
Tekniikan tohtori Juha Lehtonen on saanut taannoisesta väitöskirjastaan Kemisk Tekniska Föreningin myöntämän Kemisk Tekniska Prisetin (palkinnon, suom.huom.). Onneksi olkoon!
JJJ
Onnea uusille ylioppilaille Eerika Haavistolle, Kai Koskiselle ja Ilkka Paaterolle.
JJJ
Mikä peli? Todelliset ammattilaiset häviää 6-0, Ilkka tekee työt, mutta todellinen voittaja on Simo.
JJJ
Kotkansiiven esittelemät helpot ruokaohjeet jatkuvat. Tällä kertaa vuorossa ovat uunibanaanit, arvokas ruokalaji, jota tarjoillaan vain silloin kun kokki haluaa tehdä yleisöönsä todella syvällisen vaikutuksen. Tarvitset vieraistasi riippuen yhden tai useamman banaanin aterioijaa kohden. Laita nautittavat banaanit uunivuokaan ja kaada niiden päälle runsaasti fariinisokeria. Lisää vuokaan vielä pari kolme ruokalusikallista voita. Gourmandi saattaisi kostuttaa banaaniaan myös tilkkasella sitruunamehua. Paista banaaneja | ||||||
Kotkansiipi onnittelee vihjeen perusteella Gotte Rosenqvistia merkkipäivän johdosta ja toivottaa Matti Salmiselle leppoisia eläkepäiviä.
JJJ
Urheilutoimituksemme kertoi seuraavia kisatuloksia:
Neljännen asteen yhteys kevät-SM
Vihreä 9. Myrskylintu
Kara 99 syys-SM
Harmaa 2. Wanhad Kotkad
Ovi 99 piirin syyskisat
Punainen 2. Noorkotkad 5. Kotka Säätiö
Harmaa
1. Wanhad Kotkad
JJJ
- Kerrassaan yksityisyyttä loukkaavaa ja vähemmän asiallista, totesi partiojohtaja Holmroos kuullessaan ALueToiminnan Turusta Itään käyttävän itsestään nimeä Altti, joka lienee ollut jollakin tapaa varattu muuhun tarkoitukseen. Nyt Altti kuulema paheksuu Alttia ja harkitsee oikeustoimia.
JJJ | ||||||
| ||||||
200 asteisessa uunissa, kunnes sokeri on täysin sulanut. Uunibanaani tarjoillaan aina kuumana. Halutessasi voit käyttää lisukkeena vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa.
JJJ
Akvaariossa on kahden viimeisen vuoden aikana sijainnut 30 spriiliukoista tussia ja n. 200 kuulakärkikynää. Niitä ei ole enää. Kuka niitä mahtaa keräillä ja onkohan niillä suurtakin antiikkiarvoa?
JJJ
Kolon siivouksen yhteydessä löytyi seuraavia arvokkaampia löytötavaroita, joiden omistajia etsitään:
- Makuupusseja: 1 kpl sininen (ei pussia), 1 kpl sininen Jotos (sisältä v. sin.), 1 kpl Haglöfs Grönland vihreässä pussissa. - Pipo: Rukka Gore-Tex valkoinen. - Verryttelypuvun takki: Adidas (t.sin. 3 stripes koko S), Adidas (t.sin/kelt., 3 stripes, iso logo selässä, koko S). - Ulkoilutakki: Airway by Abeko (vihr. viol. hihat, koko 150 cm). - Collegepusero: Nike (t. sin., iso logo edessä, koko M). - Fleecepusero: Cinema (k. sin., lyhyt vetoketju edessä, koko 198/192). - Kamerakotelo: Samsung (nahka, musta).
Lisäksi löytötavaroissa on paljon erilaisia lippiksiä. |
JJJ
Kunstenniemestä ja kaikkien tuntemasta Jukka "Juki" Lehtisestä on julkaistu sitten vihdoin ja viimein musiikkiteos. Laulelma a voi kuunnella CD-levyltä, joka kantaa nimeä "Pirtu kokoelma". Laulu alkaa seuraavasti: "Tää laulu kertoo Kunstenniemestä ja Kunstenniemen talonmiehestä. Käy Kunstenniemehen, näet miehen iloisen, on alla tammenlehtien Jukka Lehtinen...". Toimitus voisi jopa väittää, että tällainen CD herättää mielenkiintoa myös Sinikotkien keskuudessa.
JJJ
Kotkansiivessä 2/1959: "VELI Sarlinin huvipurkki, joka, kuten tunnettua, tulee olemaan SEXTANTin käytössä ensi kesänä, on lopultakin saatu ulos päivänpaisteeseen telakalta ja kunnostustöihin on tartuttu jopa kaksin käsin." Näinkö myös kesällä 2000?
JJJ | ||||||
JJJ
Turun Sinikotkien Partiojohtajaneuvosto kokoontuu kololla tai sen ulkopuolella lähes kuukausittain. Paikalle olisivat erityisen tervetulleita kaikki venekunnanjohtajat ja myös muut innokkaat ja energiset johtajapartiolaiset ideoineen ja hartioineen jakamaan vastuuta ja velvollisuutta. | |||||||
|