Sinikotkien

Valokuva: Isto Vatanen

Gotlandrunt 1999

- legendaarinen löytöretki Itämeren aavoille ulapoille ilman amerikkalaisten atk-yritysten sponsorointia

Kirjoitustyöhön osallistuivat Kalle Lahti, Aleksi Räsänen, Jussi Jalava, Artturi Niittynen, Heikki Hannula. Tuukka Hytönen, Ville Heikkilä, Ari Kuusto, Antti Heikkilä ja Aaro Kare sekä Isto Vatanen, joka lisäksi varovaisella kädellä toimitti edellä mainittujen muistiinpanoista tämän saagan retkestä ruotsien ja goottien maalle.

Matkalle osallistuivat edellisten lisäksi aluksen päällikkönä Timo Toimi, förstinä Oskari Huiskala sekä Simo Samppala, Ilkka Paatero ja Juha Haapakangas.

Sunnuntai 11.7.

Aloitimme matkamme aamupäivällä lämpötilan hipoessa 25 astetta. Harvan kohdalla suoritimme mies-yli-laidan -harjoituksen. Samalla kippari muistutti, että vaikka tulisimmekin poistumaan isänmaamme aluevesiltä, aluksella noudatetaan Suomen lakia. Rhealla kun ei ole asiallista lepsuilla lakien ja asetusten suhteen ja antautua sellaiseen toimintaan, jota voi odottaa kenties vain joltakin mukavuuslippualuksilta.

Matkalla kohti avoimempia vesiä käväisimme Pärnäisissä ostamassa hieman jäätelöä. Jäätelönsyönnin jälkeen lähdimme kohti aavoja ulapoita. Matkalla pidimme toisen MOB-harjoituksen, joka epäonnistui hyvästä yrityksestä huolimatta. Uhrina oli tosin tällä kertaa poloinen tyhjä kokispullo, joten vaikeusaste oli vähän korkeampi.

Utön luona ilmoitimme merivartijoille lähtevämme rakkaasta isänmaastamme kohti Gotlantia ja kauniita ruotsalaistyttöjä. Illan mittaan uloimmatkin saaret katosivat horisonttiin.

Maanantai 12.7.

Avomerellä purjehdimme hyvässä kelissä kohti Gotlantia. Yöllä nostimme kaikki purjeet ja pääsimme kryssimään pitkiä halsseja vastatuuleen. Vahdin vaihtuessa pelasimme muutaman erän tarottia ja sen jälkeen siirryimme untenmaille keräämään voimia seuraavaa vahtivuoroa varten. Aika kului nopeasti huulta heittäen.

Päivän aikana jokainen huuhtoi itsensä merivedellä, jottei aluksessa haisisi hiki. Peseytyminen oli ehtona iltapalan saamiselle ja toisille se, että käskyä oli toden totta noudatettava, valkeni vasta iltamyöhällä. Silloin ilma ei enää näiden muutamien seilorien epäonneksi ollut niin lämmin kuin keskellä päivää, jolloin enin osa miehistöstä suoritti puhdistautumisriittinsä.

Raukin valloitusta lauterhornin vuoristoisissa maisemissa.

Opettelimme GPS:n käyttöä ja merkitsimme sijaintimme karttaan vahdinvaihtojen yhteydessä. Illalla sytytimme kulkuvalot ja jatkoimme matkaa pitkin aavaa merta.

Tiistai 13.7.

Yön yli purjehdittuamme saavuimme Lauterhorniin aamuyön tunteina. Aamun lopulliesti valjettua heräsimme limaisen yön jälkeen. Aamupala upposi hopulla nälkäisiin suihimme, koska halusimme pikaisesti päästä nauttimaan paikallisen kaupan antimista. Kauppaan päästäksemme lainasimme pyöriä, joita oli roppakaupalla satamassa odottamassa. Kruisailimme kohti kulutusparatiisia pitkin ihanaa maantietä, mutta saavuttuamme kaupalle huomasimme pahaksi onneksi Peikon iskeneen pyöriimme.

Samaan aikaan päällystö kohotti katseensa kohti aavaa rantaa ja siellä kohoavia kalkkikivimuodostumia uhmaten miehistöstä poiketen määrätietoisesti kaikkia kapitalistisen yhteiskunnan varallemme asettamia houkutuksia ja viettelyksiä. Osa retkikunnasta sai kokea karvaasti sen, että ylöspäin kiipeäminen oli paljon alastuloa helpompaa. Valokuvia ottamaan kiivennyt Kotkansiiven toimituskunnan jäsen taas havaitsi sen, että alastulo ei sinänsä ollut ongelma jos ei välittänyt kerätä suorituksellaan kaikkia tyylipisteitä. Fotoapparaatti ei onneksi loppujen lopuksi kärsinyt kuitenkaan kohtuuttomia vahinkoja.

tuntui lisäksi olevan tavattomia vaikeuksia muistaa mitä kaikkia Sliten nähtävyyksiä oli käynyt sulostuttamassa läsnäolollaan. Illalla jouduimme haikein(?) mielin lähtemään tämän Gotlannin helmen koleasta syleilystä.

Keskiviikko 14.7.

Aamun tunteina saavuimme Vändburgin ankeaan vierasvenesatamaan. Pienten torkkujen ja aamupalan jälkeen lähdimme tutustumaan paikkaan. Johtajisto suuntasi Hoburgin "gubbea" katsomaan. 35 kilometrin kokonaismatka taittui pyörillä. Nuoriso taas

Irrottauduimme Lauterhornista hyvän sään vallitessa ja aloitimme purjehduksen kohti Fårösundia. "Pitkän" matkan jälkeen kiinnittäydyimme satamalaituriin. Paikkakunnalla saimme tutustua kaupungin värikkääseen liike-elämään, josta ainakin försti sai taskuunsa miellyttävän hintaisia matkaviestinlisälaitteita.

Valokuva: Oskari Huiskala

Team Troll aloitti täällä koko matkan kestäneen perinteen tehden ensimmäisen arveluttavan ekskursion paikalliseen turistinähtävyyteen. Tällä kertaa joukkue oli toistaiseksi vielä liikkeellä jalan ja ehkä juuri siksi retki lämpöisessä kesäsäässä Bungen kirkolle ei ollut hankkeista suorastaan elähdyttävin. Osakiitokset toki saa paikallinen, joka ystävällisesti valisti tiimiä siitä, että kirkko sijaitsi "vain vähän matkaa" tietä eteenpäin.

Illan kuluessa siirryimme vielä Sliteen, jossa miehistölle oli varattu töitä Rhean kyljen tuntumassa. Myöhemmin tutustuimme kaupungin yöelämään sekä tuimme paikal

lista nakkikioskia. Eräällä miehistönjäsenellä

tyytyi beachilla löhöilyyn ja ranskalaisiin seurapeleihin.

Puolilta päivin jatkoimme matkaa. Tuuli oli noussut aamusta ja aallot olivat vähintään 100 metriä korkeita. Jokainen paikalla ollut varmasti vahvistaa tiedon. Ja tietenkin purjeiden nosto kätteli totaalisesti. Fallin juuttumisen takia lentäjä Simo pääsi käymään mastossa. Samassa rytinässä keittiöhenkilökuntamme testasi myös suklaavaahdon ominaisuuksia tiikki- ja vähän muidenkin Rhean sisäpintojen hoitoaineena. Kulholle pitää kyllä antaa ballistiikasta täydet pisteet.

Valokuvat: ylin Oskari Huiskala, keskellä ja alla Isto Vatanen

Iltaa myöten tuuli hiljeni ja pääsimme ajamaan myötäiseen täydellä purjekalustolla. Ison reivin poistamisen jälkeen saimme seurailla ihailusta soikeina GPS:n plotterinäytön piirtämiä reittejä taktisista ohjailumanöövereistä, joita tuskin kukaan America's Cuppiin osallistuva kipparikaan olisi tullut ajatelleeksi.

Hiukan ennen puolta yötä saavuimme ankeaan tehdaskylään, jota kutsutaan Klintehamniksi. Paikan ankeuden takia päätimme rangaista paikallisia läsnäolollamme ja niinpä näyttäydyimme ahkerasti kaupungin toreilla ja kujilla vielä hetken myöhäisestä ajankohdasta huolimatta. Rankaisuretken jälkeen painuimme väsyneinä, mutta iloisina punkkiimme.

Torstai 15.7.

Klintehamnin Rankaisujen yön jälkeinen päivä alkoi tuulisena painaen Rheaa laituria vasten. Vielä, kun edessä ollut vene oli perin lähellä oli lähtö sangen inhaa. Kipparin löytämä "vapaaehtoinen" uimari onnistui kuitenkin hivuttamaan keulaköyden ulompana olleeseen poijuun ja lähtö onnistui. Kohtuullisen navakan kelin vallitessa purjehdimme nopeasti Visbyhyn.

Ollessamme jo puoli yhdentoista aikaa aamupäivällä Visbyssä ehdimme tutustua kaupungin idylliin. vanhan kaupungin kaduilta löytyi ainakin aurinkolaseja ja vähän suuhunpantavaa, jota ainakin nuoret "keisarit" osasivat arvostaa. Illan mittaan tutustuimme lähemmin ruotsalaiseen kulttuuriin ja totesimme sen muistuttavan kovastikin meidän "suomalaisten veljien" kulttuuria. Totesimme Gotlannin ja etenkin Visbyn Skandinavian kesäparatiisiksi ja antauduimme tivolin karnevaaleihin.

Visbyssä Team Troll erikoistui retkeilemään ostoskärryjen kanssa. Siitä voisi joku viranomainen tehdä aiheellisesti numeron, että pelkällä B-kortilla näiden rahtivaunujen ajaminen täydessä lastissa ei suinkaan saisi olla ainakaan täysin hyväksyttyä ja laillista.

Simo

Mahdollinen purjevene, sitten kun on iso ja rikas.

Valokuvat: Isto Vatanen

Perjantai 16.7.

Aloitimme päivän syömällä aamupalaa noin klo 1100. Kaikki tiesivät, että tämä päivä oli viimeinen, jonka viettäisimme pääkohteessa Visbyssä. Kaikki siis nauttivat täysin rinnoin ja tutustuivat kaupunkiin ennen lähtöä. Päivän mittaan tapahtui kaikkea hauskaa ja mielenkiintoista. Eniten yleisöä taisi kerätä se kun lentäjämme Simo testasi paikalliset G-voimat. Jostakin käsittämättömästä syystä ruotsalainen tekniikka ei kuitenkaan ollut tällä kertaa itsensä huvudtrullin valmistamaa ja niinpä Simo ei sitten lentänytkään vinkeässä metallihäkkyrässään manner-Ruotsin rannikolle. Ennen lentoaan nykyisin jo lähes astronautiksi laskettava Samppala vain totesi kylmästi: "Pakkohan sitä on kokeilla, jos te maksatte".

Iltaseitsemän aikoihin käynnistimme koneen ja irtauduimme Visbyn vierasvenesatamasta haikein mielin katsellessamme kaunista kaupunkia iltavaloissa. Merellä tuuli navakasti, joten saimme pian purjeet nostettua. Yön laskeuduttua ulapalle suuntasimme keulan kohti Nynäshamnia Ruotsin rannikolla.

Lauantai 17.7.

Yö oli vietetty purjehtien Ruotsin rannikkoa kohti. Aamuvahtinakin tunnetun joskin toisella nimellään kuuluisamman ajovuoron aikana alkoi jo näkyä maata. Siellä oli Ruotsi, jonka kamaralla Sienipeikollekin koittaisi onnenpäivät.

Parin tunnin kuluttua kiinnittäydyimme ensimmäiseen satamaan Ruotsin mantereen puolella. Kun olimme täyttäneet kupumme niin jatkoimme matkaa jo kesän 1997 eskaaderilta tutuksi tullutta pientä saaristolaiskuntaa kohti. Tässä köyhien ihmisten kotikylässä, Dalarössä, oli siihen aikaan vuorokaudesta aivan kuollutta lukuun ottamatta paria ruotsalaista nuorisojengiä, joiden suomenkielentaito rajoittui siihen, että joku osasi sanoa "suolakeksi". Siispä menimme takaisin uljaaseen Finnrose 45:emme, joka sillä hetkellä seisoi tämä paikkakunnan vierassatamassa.

Valokuva: Oskari Huiskala

Maanantai 19.7.

Purjehdittuamme läpi yön alkoi vihdoin valjeta. Edessämme näkyi Ahvenanmaa ja kohteemme Maarianhamina oli enää kivenheiton päässä. Tuuli oli ollut melko lailla epäkiitollista, mutta vahtipäälliköiden apulaiset hioivat siinä määrin taitojaan, että siitäkin selvittiin.

Saavuimme Maarianhaminaan aamulla. Siivottuamme aluksen ja itsemme päällystö vaihtoi alusta ja käväisi nopealla uusintareissulla Ruotsissa. Samaan aikaan miehistö etsi Maarianhaminasta sitä, joka olisi tehnyt siitä jotakin muuta kuin tylsän paikan.

Päivällä seitsemän aikoihin irrottauduimme maarianhaminan vierasvenesatamasta ja suuntasimme nokkamme kohti Kärinsundia, joka sijaitsee Ahvenanmaan länsirannikolla. Satamaan kiinnittäydyimme puolen yön aikoihin, jonka jälkeen miehistö jäi nauttimaan rantaelämästä ja päällystö lähti taas kerran toteuttamaan itseään tällä kertaa kävellen. Eckerön postitalo todettiin ainakin ulkoapäin kelvolliseksi retkikämpäksi, jota varmasti kannattaa hyödyntää ainakin jos lähtijöitä on suunnilleen eduskunnan vahvuinen joukko. Tälläkin ekskursiolla todettiin, että kahden pisteen välinen lyhin reitti on suora viiva, mutta että sitä ei suinkaan kannata käyttää jos haluaa kävellä kolminkertaisen matkan.

Tiistai 20.7.

Ja ties kuinka monentena aamuna peräkkäin heräsimme alusemme Rhean punkissa. "Laivamme" oli kiinni Kärinsundin vierasvenesatamassa. Aamiaisen ja pikaisen lähdön jälkeen lähdimme purjehtimaan kohti Oolannin Mount Everestiä eli Geta-vuorta.

Ankkuroiduimme luonnonkauniiseen luonnonsatamaan ja lähdimme kiipeämään kalliolle kukkulalle. Tuskallisen ja hermoja raastavan kiipeämisen jälkeen saavutimme huipun. Vuoren huipulta löytyneestä kahvilassa nautiskelimme virvokkeet ja harrastimme onnistuneesti "kasinotaloutta".

Sandön saarella, jolla Sandhamn sijaitsee, oli nimensä mukaisesti riittävästi hiekkaa.

Dalarössä tuli myös varmistettua hetken tauon jälkeen Rhean leivinuunin kelpoisuus pullanpaistoon. Pullaa mössöttäessämme saimme myös katsella liian paljon Bay Watchia tuijottaneiden ruotsalaisten operointia kahdella kumiveneellä ja tyylikkäästi "Swedish Islanderiksi" kastetulla ei aivan jenkkiveneitä muistuttavalla vanhalla saaristolaivalla.

Sunnuntai 18.7.

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme Dalaröstä kohti Sandhamnin upeita hiekkarantoja. Perille päästyämme katselimme paikallisia näkymiä ja lähdimme kohti uimarantaa. Siellä me uimme ja otimme aurinkoa. Katseltuamme kohtuullisen hetken rannalla näkyviä hienoja maisemia lähdimme kohti Rheaa.

Syötyämme lähdimme kauniissa auringonpaisteessa kohti Maarianhaminaa. matkalla kokeilimme spinnua, mutta tuulen loputtua oli sekin ilo pian ohi. Iloa lisäsi myös hyvätapainen helsinkiläisveneilijä, joka lomatunnelmissaan käyttäytyi sen verran hyvätapaista partiopoikaa kuohuttavalla tavalla, että siitä ei tämän lehden sivuilla ole asiallista kertoa enempää. Edessämme oli pimeä yö ja ajo kohti Maarianhaminaa.

Tämän jälkeen saattoi mennä vain alaspäin. Nimittäin vuorenrinnettä. Kipusimme jälleen veneeseemme ja lähdimme kohti uutta uljasta paikkaa. Seuraava pysähdyksemme oli uljas, muttei uusi: Bomarsundin linnake. Verestimme "ikivanhoja" Satahanka-muistojamme tekemällä visiitin Putte's Campingiin. Poikkeuksellisesti vanhemmat ja jo ehkä vähän viisastuneemmatkin purjehtijat kävelivät vain puolisen kilometria ylämäkeen Notvikstornetille katsastelemaan tykkejä ja maisemia sekö miettimään pitäisikö Rheaankin lisätä pari putkea ikään kuin varmuuden vuoksi. Menimme nukkumaan vasta yön pimeimpinä tunteina.

Keskiviikko 21.7.

Aamu valkeni ties kuinka monennen kerran ja purjealuksemme suuntasi kohti kotoisempia vesiä. Etenimme hyvässä tuulessa parista ohjelmamuutoksesta huolimatta hilpeää vauhtia. Ohitimme kesäisen Kihdin tärkeitä nähtävyyksiä kuten Bogskärin ja Handenbergön sivumyötäisessä kansanveneiden välissä seikkaillen.

Valokuvat: Isto Vatanen

Yöpaikkaamme Korpoströmiin oli meille varattu runsaasti työpalvelua, huonoa tuuria ja venekoulutusta. Aivan ensimmäiseksi tätä nykyä jo lähes ammattimainen purjehtija ja Rhean miehistön jäsen koulutti itseään poijuköyden kiinnityksessä. Harjoituskerralla hänen voi sanoa selvinneen sillä kerralla joka toden sanoo. Kun köydet lopulta olivat kiinni pääsimme käsiksi huoltotöihin. Pilssi tuli pestyä, kulkuvaloa ei tullut asennettua, mutta pienistä ongelmista huolimatta vene oli huomattavasti ehommassa kunnossa tempauksemme jälkeen kuin ennen sitä.

Torstai 22.7.

Kuten kaikki aamumme myös tämä purjehduksen viimeinen alkoi hävyttömän aikaisin. Jo tutuilla vesillä seilaten matka taittui kohti Heinänokkaa, tuota armasta ja niin paljon lauluissa ylistettyä kotisatamaamme. Ja tästä lähtien purjehduksemme onkin vain tarunomaista jutustelua jostakin suuresta ja hienosta, joka tehtiin silloin kesällä 1999 ja jollaisia ei takuulla tehdä enää koskaan - ainakaan ennen ensi kesää.

Valokuva: Oskari Huiskala

KUKA?

on kuvassa?

Valokuva: Isto Vatanen

vastaa ja voita

Kotkansiipi- T-paita!

Vastaukset kololle ilmoitustaulun vieressä olevaan laatikkoon 11.12.1999 mennessä. Vastauskuponki on tämän lehden välissä. Oikein vastanneiden kesken arvotaan lippukunnan joulujuhlassa valkoinen XL-kokoinen Kotkansiiven logolla varustettu T-paita. Epäselvät ja puutteellisesti täytetyt vastaukset hylätään. Arvontaan saavat osallistua kaikki Turun Sinikotkien jäsenet.

Arvonnan virallisena valvojana toimii lippukunnanjohtaja Joni Holmroos.