Luetaan
Kotkansiipeä

Osa 2/2

Toiset kaksi vuosikymmentä

Isto Vatanen

Sinikotkien viides vuosikymmen on alkanut

Kotkansiiven numero yksi vuodelta 1978 aloittaa Lassen sarjassaan ties kuinka monennen pääkirjoituksen jälkeen juuri eläkkeelle jääneen Seurakuntien kasvatusasiankeskuksen johtajan, tuolloin Seurakuntien nuorisotoimistossa työskennelleen Lasse Urhon kirjeellä, jossa hän kiittää saamastaan lehdestä. "Iloitsen joka kerta nähdessäni uuden partiolehden [...] Lehden toimittajilla on jatkuvana haasteena antaa partiolaisten vanhemmille ja partiotyön ystäville ja tukijoille aito ja elävä kuva partiotoiminnasta". Kaukomatkailua oli harrastanut Juha, joka oli osallistunut Hollannissa Ilk-77 -nimiselle merivaeltajien leirille. "Sikäläinen partiointi erosi (ainakin vaeltajatasolla) reilusti suomalaisesta. Joka ilta nimittäin leirin pääteltassa (suuri sirkusteltta) oli Disko". Tuolloin raportoitiin myös Turun Sinikotkien Tuki ry:n edellistoukokuisesta perustamiskokouksesta.

Monivuotinen, uskollinen ja rakas partioaluksemme Neptunus ei enää ole seurassamme

Vielä vuoden 1978 Satahanka V-leirillä järvimerenkulkukisan voittanut Neppari oli vuoden 1980 ensimmäisen Kotkansiiven

ilmestyessä entinen lippulaivamme. Jo silloin lehdessä oli kuva Finnrose 45-tyyppisestä veneestä: "Nyt se on toteutunut. Purjevene on tosiasia". Sitten seuraavassa lehden numerossa Masi kirjoituksensa jälkihuomautuksessa kirjoitti vielä vähän enemmän: "Ei ollut varsinaisesti tarkoitus haukkua konealuksia meren syvänteisiin, mutta kyllä se niin on, että purjehdus on sitä oikeata merenkulkua". Näinkö oli torpedovenemiehistä tullut puolessa vuodessa seiloreita?

Vuoden 1981 alussa lippukunnassamme oli neljässä joukkueessa 9 venekuntaa ja vartiota. Hannu Marttila oli suorittanut lemmikkieläin-harrastusmerkin ja ainakin jossakin mielessä legendaarinen Naura kanssamme -palsta viihdytti jälleen kerran lukijoita - eikä viimeistä kertaa. Edelleen samaisen vuoden 1981 viimeisessä numerossa Kotkansiipi sai vihdoin nykyisen nimensä. Mainos-TV:ssä yhä edelleen vaikuttava sinikotka, Tauno Äijälä, tiedusteli tuolloin toimitukselta, miksi lehden nimi kirjoitettiin Kotkan Siipi. Toimitus päätti tämän jälkeen epäilemättä muidenkin asiaa hämmästelleiden tyydytykseksi, että "kotkan siipi on erään linnun lenninväline ... mutta Kotkansiipi isolla kirjaimella ja yhdyssanana, on meidän lehtemme nimi, ... Toimitus pyytää samalla huomauttaa, että Kotkansiipi on käsite, ei vain kieliopissa, vaan myös maailmalla".

Kotkansiiven numerossa 1/1983 julkaistusta kesäleirimainoksesta saattoi nopeasti vilkaisemalla saada sellaisen virheellisen käsityksen, että kuuluisia Rhea-purjealuksia onkin kaksi. Tämä Laine-83 -leiri järjestettiin uudella tukiyhdistyksemme vuokraamalla merellisellä leirialueella Kemiössä.

Alkuvuodesta 1984 oli ilmeisiä ongelmia saada venekuntalaisia mukaan meripartiotoimintaan. Tuolloin ei tainnut olla vielä käytössä legendaarinen jostakin takavasemmalta kuulunut huomautus, että pallomeripojat voivat mennä seilaamaan Siljalle ja, että tosimiehet purjehtivat vain Rhealla, mutta ajatus lienee ollut varsin lähellä. Kunstenin saunakin oli poltettu ja sudarit

olivat vierailleet helmikuussa palolaitoksella, jossa osa pojista pääsi jopa tutkimaan nähtävyyksiä nostolava-auton korista.

Sinikotkien viimeistä edellistä juhlavuotta vietettiin vuonna 1987, jolloin ilmestyi yksi hieno offsetpainatettu Kotkansiipi. Rhean "haastajana" esiteltiin s/y Merisissi III, se sama vene, joka yhä edelleen kelluu Rhean vieressä kesäisin Heinänokassa. Talvileirin 1987 mainoksessa leirin plussiksi mainittiin iloinen ja miellyttävä ilmapiiri, aito tirolilaistunnelma, nuorekas ja kansainvälinen tunnelma - sekä rinteissä että illan ja yön menopaikoissa, mahdollisuus ainutlaatuisiin hiihtokokemuksiin kuten 35 kilometrin hiihtosafariin. Luottokorttien käyttömahdollisuudet leirillä sen sijaan ennakkotietojen mukaan olivat vähäiset.

Koska seuraavana vuonna ei ilmestynyt lainkaan Kotkansiipeä, oli seuraava vuoden 1989 ensimmäinen ja ainoa numero. Siipi raportoi kesäisestä Puhkus Tallinnas -purjehduksesta nykyisin jo edesmenneeseen idän ihmemaahan nimeltä Neuvostoliitto. Niksu jätti jäähyväisiään Eräkämpälle ja pahoitteli seurakuntien kulutusjuhlaa.

Vuonna 1990 Koskelo-venekunta kertoili Lapin matkastaan ja Mikko Heino Koroisten Ritareista kutsui omalla kirjoituksellaan meitä sinikotkiakin jo seuraavan kesän Anarjohka leirille Hukkavaaraan Inarijoen varrelle. Tuona vuonna Niksu täytti 50 vuotta ja meidät jo silloin vuosikymmenen tuntenutta Mattia muistettiin tuolloin virallisella merkkipäivähaastattelulla.

Kotkansiivessä 2/1991 julkaistussa venekuntagallupissa Merikotkan tunnuseläin oli "Piip, merikotka, Timo Aaltonen", Myrskylinnun "Isto, eeeiii Myrskylintu, vaikka periaatteessa vastustamme tunnuseläimiä (sanoi Antti)" ja Koskelon "Pupu!!!!!!". Samassa numerossa julkaistiin myös Suvianna Seppälän historian proseminaarityön pohjalta kirjoitettu artikkeli partiotoiminnasta Tuomiokirkkoseurakunnassa vuosina 1937-1947.

Miehemme Diofiorissa, Henrik Söderman, raportoi vuoden 1992 jälkipuoliskolla matkastaan Senegaliin, jonne Suomen Partiolaiset rakensivat terveyskeskuksen kuten suuri osa meistä hyvin muistaa. Kotkansiipipoika Timo Toimi kertoi takasivulla käyttävänsä samaa meikkiä kuin Mike Monroe. Pari vuotta myöhemmin sudarisivuilla arvuuteltiin anagrammeja. Tiedätkö sinä kuka Aku Ankan henkilö on Korni Sonnieepos tai Niklaksen Pololuu - tai miten olisi Top Liikunta.

Kuluneiden vuosien aikana Kotkansiipi oli ensin silkkipainolla askarreltuine kansineen hyvin samantapainen kuin jo aikaisemmin. 80-luku toi offsetin ja 90-luku monistuskoneen ja lopulta nelivärikannet. Mutta onko Kotkansiipi kuitenkaan lopulta kovin erilainen lehti kuin ennen? Kirjoitukset ovat samanlaisia, hyvin samantapaiset asiat askarruttavat sukupolvia toisensa jälkeen. Muuttuuko lopulta mikään? Ehkä joo, ehkä ei, mutta jos lehteä edelleen luetaan ja siihen ollaan edes suunnilleen tyytyväisiä, niin eiköhän sekin ole jo jotain.

http:/

/www.pa

rtio.fi/v-sp/tsk/http:/

/www.pa

rtio.fi/v-sp/tsk/