TSK:n vaeltajaosasto esittää

Matka Pohjois-Karjalaan

Valokuvat: Kai Koskinen et al.

Kai Koskinen

Alkuperäinen idea oli lähteä pikkubussilla ja matkalaisia piti olla palttiarallaa, ellei enemmänkin. Loppujenlopuksi lähdimme kolmihenkisellä seurueella ja allekirjoittaneen pienellä henkilöautolla. Olimme kaikki ajokortillisia, joten pystyimme vuorottelemaan auton ajoa, allekirjoittaneella kortti oli tosin ollut kaksi päivää... Matkalla kuvasimme myös Pohjois-Karjala -kappaleeseen oman musiikkivideon, jota on ehditty esittää jo niin oman kuin muutaman muunkin lippukunnan vaeltajille. Kaiken kaikkiaan video on ollut huima menestys ja yhteydenottoja päähenkilöihin Hollywoodista on otettu päivittäin...

Matka starttasi lippukunnan kololta. Auto oli melko huvittavan näköinen, kun sinne oli änkeytynyt kolme poikaa tavaroineen kaikkineen; yhtään ihmistä enempää ei olisi mahtunut mukaan (paitsi pienellä sommittelulla). Matkalle lähdettiin siis torstai iltapäivänä kello neljän huitteilla kololta. Lähdimme etenemään kohti P-K:ta aikataulun mukaisesti. Useita välipysähdyksiä tehtyämme ylitimme Pohjois-Karjalan rajan tutun kappaleen soidessa 8.5.1998 0100; hetken ylistettyämme

Tarkoituksemme oli lähteä kiertämään Pohjois-Karjala ja tutustua sen "erilaiseen" kulttuuriin.

paikkaa ja otettuamme matkamuistoja lähdimme etsimään yöpymispaikkaa. Matkaa oli tähän mennessä taivallettu jo reilut 500 kilometriä. Yöpymispaikka löytyi, pystytimme teltan ja nautimme Pohjois-Karjalan auringonnoususta.

Torstai aamu alkoi kauniina. Heräsimme pussikuukkelien iloiseen lauluun virkeinä. Oli huvittavaa ajatella kavereita koulunpenkillä, kun itse samaan aikaan herää P-K:n metsiköstä. Vaikka lämpöä oli 15 C', niin maassa oli lunta. Niinpä leikimme lumisotaa T-paidat ja shortsit varusteinamme. Seuraava kohteemme oli Outokummun kaivoskaupunki. Ihan mielenkiintoinen (suljettu) kaivossysteemi sieltä ainakin löytyi.

Aikamme palloiltuamme rakennuksissa suuntasimme punaisen paholaisen keulan kohti Joensuuta. Matkalla oli bunkkerimuseo, valitettavasti se oli suljettu. Joensuu suuruudestaan huolimatta oli aika tylsä paikka. Ihmeellistä kyllä kaikkien Joensuun skinhead-tapauksien jälkeenkin katukuvassa tallusteli muutama neekeri. Ankeuden vuoksi lähdimme seuraavaksi Ilomantsia kohden.

Matkalla oli myös Jukajoen kylä, jossa piipahdimme. Iltalehdessä kerrottiin, että siellä vanhapoika oli tappanut äitinsä ja koiran. Kuudentalon kylästä ei siltikään löytynyt samanlaista taloa kuin Iltalehden kuvassa oli, harmi. Pyhiinvaelluksemme

"Minä lähden Pohjois-Karjalaan..."

epäonnistuttua lähdimme jälleen Ilomantsia kohden. Siellä liityimme ammattikouluautojen rinkiin ja ajelimme niiden matkassa jonkin aikaa - ripustimme jopa syntymäpäiväkarvanoppanikin roikkumaan peilistä. Päätimme oman turvallisuuden vuoksi poistua kauemmaksi yöpymään.

Yhtäkkiä keskeltä metsää eteemme osui järkyttävän kokoinen lomakylä, jossa oli kymmenittäin autoja parkkipaikalla ja bussilasteittain ihmisiä keskelle metsää pystytetyssä baarissa tai ravintolassa... Tällaista ei voi sattua kuin P-K:ssa. Vuokrasimme itsellemme 300 mk:n mökin (järvinäkymällä), joka oli varustettu saunalla ja asetuimme taloksi.

Kahden paikkeilla aamuyöstä yritimme mennä tutkimaan lähemmin suurta juhlakompleksia, mutta valitettavasti se oli suljettu, niinpä menimme takaisin mökkiimme.

Heräsimme aamulla varhain. Lähdimme etenemään Lieksaa kohti. Välissä käväisimme etsimässä Simon- ja Oskarintietä Pankakoskella - ei löytynyt. Lieksa oli melko kuiva paikka, joten siirryimme sieltä heti Nurmekseen. Jälleen oli ammattikouluhenkinen autoralli menossa kaupungissa, johon huonolla menestyksellä yritimme tietenkin liittyä. Lopulta poistuimme kaupungista ja etsimme itsellemme telttapaikan keskelle peltojen ympäröimää niittyä. Onneksi on jokamiehenoikeuksia... Viimeinen ilta oli alkanut ja olimme melko haikein mielin, koska joutuisimme palaamaan seuraavana päivänä.

Suoritimme aamiaisen nauttimisen pikaisesti ja installoimme kaikki tavarat miten sattuu autoon ja lähdimme ajamaan kotia kohden.

Matkalla ei mitään niin erikoista tapahtunut. Tankkailtiin ja nähtiin yksi kolari ja poliiseja viuhahteli aina välillä ohi. Jämsässä pysähdyttiin pizzeriaan, ja sitten taas baanalle. Viimeinen merkintä on 1945 Runosmäen Teboililta, jossa tankkasimme tankin täyteen, jäljelle jääneet rahat sijoitettiin kansanterveyteen.

Kaiken kaikkiaan matka oli juuri odotusten mukainen. Ei Pohjois-Karjalalta voinut odottaa kuin kalmaisia kaupunkeja ja ihmisiä. Ei mikään ihmekään, jos itsemurhaluvut loistavat itä-rajan tuntumassa ja muuttoliike sivistykseen on melkoinen. Neljän päivän retki oli kuitenkin loistokkaan onnistunut. Matkan kustannukset olivat 2000 markan kieppeillä. Kilometrejä matkalla kertyi yli 1600 km. Seuraavat vaeltajapolvet voivat jälleen jatkaa kunniakasta vaeltajamatkailuperinnettä - paremmaksi on vaikea pistää, mutta aina saa yrittää! Kohteena vaikkapa Danny-henkisesti Kuusamo... (nyt kutsuu mua Kuusamo...). Tämä on sitä maakunta-matkailua parhaimmillaan!

Tätä kuvaa Kaitsu ei ole ottanut itse.