Allekirjoittanut sai tammikuisen vuosikokouksen jälkeen kunnian vaihtaa jo tutuiksi käyneet sihteerin puuhat uusiin ja haastaviin tehtäviin. Nyt on johdettavana koko meripartio-osasto ja tehtävänä koordinoida kaikkea mikä liittyy lippukuntamme ylpeyteen, s/y Rheaan.

Sextantin johtajan ajatuksia

Oskari Huiskala

6

Alku aina hankalaa, sanotaan. Perinnöksi sain veneen, jossa on reikä kyljessä, jolla into tasokkaan merikoulutuksen antamiseen oli hieman notkahtanut ja jonka lokikirjan sivut ovat viime aikoina täyttyneet lukuisista, mutta usein samoista nimistä. Lisäksi olin itse Helsingissä suorittamassa varusmiespalvelustani, mikä ei suinkaan helpottanut asioiden hoitamista.


Tätä kirjoitettaessa palapelin palat alkavat pikku hiljaa loksahdella kohdalleen. Olen ainakin osittain hahmottanut tehtävieni kentän, kesän suunnitelmat ovat paperilla ja useat keskeneräiset projektit alkavat muuttua konkreettisiksi tapahtumiksi, Merikisoiksi, suorituskirjoiksi ja muiksi, vain muutamia mainitakseni. Edelleen olen kuitenkin valtion palveluksessa, tosin Turussa, monille sinikotkillekin tutulla laivastoasemalla. Vasta juhannuksen jälkeen on kansalaisvelvollisuus täytetty, ja voimme kirjaimellisesti suorittaa vahdinvaihdon osaston apulaisjohtajan kanssa.

Siihen asti viikot ja osin viikonloputkin kuluvat Pansiossa tai jossain päin Saaristomerta. Uskon kuitenkin, että puhaltamalla yhteen hiileen ja uhraamalla kukin osa vapaa-ajastamme yhteisen hyvän eteen, saamme Rhean veteen ajallaan ja kotkan liitämään myös tänä kesänä - täysin purjein. Talvitelakoinnissa syntynyt vaurio veneen kyljessä on korjattu ammattimiesten voimin, mutta kaikki muu vaatii juuri sinun ja partiotoverisi työpanosta.

Lehden ilmestyessä olemme toivottavasti saaneet tärkeimmän välineemme, itse koulutusaluksen, kuntoon. Sen jälkeen edellytykset upean purjehduskauden luomiselle ovat hyvät. Purjehdusaktiivisuus on selvästi kohoamassa. Lippukuntamme on saanut ja saamassa uusia, innostuneita kippareita niin saaristo- kuin avomerialueillekin. Veneenohjaajakurssilta valmistuu alkukesällä kuusi venekunnanjohtajaa Rhean försteiksi. Takavuosien Rhea-suorituskirja, ajanmukaisilla suoritusohjeilla terästettynä, tarjoaa purjehduksille tekemistä ja suoritettavaa enemmän kuin tarpeeksi.

S/y Rhean lisäksi käytössä on vanhempi koulutusaluksemme, s/y Sextant. Kahtena talvena kunnostettavana ollut osaston nimikkoalus ei saa jäädä Heinänokan laituriin makaamaan, vaan myös sille pitäisi löytyä käyttöä niin purjehduksen alkeiden opettelussa, venekuntien iltapurjehduksissa kuin vaeltajien retkiveneenä. Onpa huhuja pidemmästäkin purjehduksesta kuulunut...

Tulevaisuudessakin haasteita riittää. Syksyllä

hankittu retkikohde Åselholmassa vaatii rutkasti työtä ennen kuin sitä todella voi nimittää uudeksi Kotkanpesäksi. Toivottavasti tämä upea paikka saadaan myös meripartiotoiminnan aktiiviseen käyttöön ja Rheankin purjehduksien kohteeksi. Åselholmasta saivat sinikotkat myös kolmannen aluksensa, m/s Pumpun. Tämän talvella ahkerasti kunnostetun venevanhuksen käytöstä olisi tehtävä järkevä suunnitelma. Ajatus pimeästä syysillasta ja venelastillisesta venekuntalaisia Iniön aukolla ei kuullosta toteuttamiskelpoiselta, sen sijaan kesäleirin ohjelmanumerona tai huoltoveneenä Pumppu voisi olla mitä sopivin.

Siinä missä partiotaustasta on ollut hyötyä varusmiespalveluksessa, on myös Merivoimilta voinut ehkä oppia jotain. Enkä tällä tarkoita sotilaallista kuria ja järjestystä tai sotaväen monesti niin kaavoihin kangistuneita toimintatapoja. Ne eivät partioalukselle kuulu. Ainakin kohta kuluneen vuoden aikana on ollut aikaa omille ajatuksille. Tämä onkin poikinut roppakaupalla ideoita, ja odotankin innolla että pääsen toteuttamaan niitä juuri sinun kanssasi. Rhealla, Sextantilla, kololla, merellä, leireillä, Merikisoissa.

Kesää odottaen,

Oskari

S/Y RHEAN PURJEHDUSKALENTERI TOISAALLA TÄSSÄ LEHDESSÄ

S/Y SEXTANTIN KÄYTÖSTÄ SOITA OSKARILLE,

PUH. 040 5952 735.

7