Isänmaa 2000 Kilpailunjohtaja:

Vastuun jakaminen on asia, jota partiossa ei voi korostaa liikaa. Vaikka meillä sinikotkilla olisi töiden jakamisessa vielä paljon harjaantumisen varaa, Isänmaa2000-kilpailun onnistuminen perustui suurelta osin juuri onnistuneeseen työnjakoon. Rastipäälliköiksi ja muiksi keskeisiksi toimitsijoiksi valittiin kykeneviä henkilöitä, jotka hoitivat varsin itsenäisesti oman tehtävänsä. Kun yksittäisin järjestäjän tehtäväkenttä pysyi selkeänä ja kohtuullisen kokoisena, asioihin oli mahdollista paneutua kunnolla, mikä näkyi hyvinä tehtävinä ja toimivina järjestelyinä. Kääntöpuolena tehokkaassa työnjaossa oli tosin se, että järjestelyorganisaatio oli varsin iso. Tiedonkulusta huolehtiminen teetti paljon työtä ja kilpailu-kokoukset muistuttivat usein mittasuhteiltaan johtajaneuvostoa.

Jos nyt lähdettäisiin järjestämään samalla kokoonpanolla uutta kilpailua, organisaatio olisi ehkä vähän toisenlainen ja moni muukin asia olisi kehittynyt siitä, mitä Isänmaa2000:ssa tehtiin. Suunnittelu olisi varmasti

Lauri Luoto

Lippukunnassa on aika harvoin projekteja, jotka toteutetaan ison porukan yhteistyönä. Kesä- ja talvileirit pienemmistä tapahtumista puhumattakaan syntyvät usein muutamien johtajien tai pienen ryhmän työn tuloksena. Tämä tekotapa on aivan toimiva, mutta se voi käydä vastuunkantajille aika raskaaksi eikä se myöskään hyödynnä parhaalla mahdollisella tavalla käytettävissä olevia johtaja-voimia. Kun lippukuntamme ryhtyi valmistelemaan piirin talvikisoja loppuvuodesta 1997, tartuttiin projektiin, jollaisesta suurimmalla osalla mukanaolijoista ei ollut aikaisempaa kokemusta ja jonka toteuttamiseksi piti hakea uudentyyppisiä työtapoja. Toisinaan työskentely sujui liukkaasti, mutta ajoittain myös tuskastuttavan kankeasti. Lopputulos oli joka tapauksessa hyvä ja eiköhän matkan varrella opittu jotain yhdessä työskentelystäkin.

 


Käsipuoli isänmaa keskellä lietolaista metsikköä oli varsin vaikuttava näky

myös tehokkaampaa ja nopeampaa, mutta kilpailu ei silti välttämättä olisi parempi. Partiotaitokilpailut ovat rakenteeltaan hyvin perinteisiä ja tarkkaan säädeltyjä, jolloin urautumisen vaara on suuri. Nyt suunnittelutyön parasta antia oli se, että tarjolla oli raikkaita ajatuksia. Hyvä esimerkki tästä on se, että suunnittelua aloitettaessa lippukuntalaisilta koottiin pienellä vaivalla 33 tehtäväideaa, joista viisi myös toteutettiin kilpailussa. Kilpailun teemakin selvisi jo ensimmäisessä kokouksessa, jolloin se oli vaikuttamassa koko suunnitteluprosessiin ja kilpailusta syntyi suhteellisen ehyt kokonaisuus.

Kuluneen runsaan vuoden aikana monia asioita pyöriteltiin kyllästymiseen asti ja muutamat tehtävät saivat silti lopullisen muotonsa vasta aivan kilpailun kynnyksellä. Tällä tavalla syntyy kuitenkin omintakeisia järjestäjänsä näköisiä tapahtumia. Kokeneiden konkareiden tehokkaissa työryhmissä valmistuu usein iänikuisia merirosvo- ja intiaanileirejä!

Isänmaa2000:n perusteella voidaan todeta, että kilpailutaidon lisäksi ja varmasti nimenomaan sen ansiosta lippukunnastamme löytyy myös kilpailujen järjestämistaitoa. Jälkeenpäin tullut palaute on ollut voittopuolisesti kiittävää ja tapahtuma sai osakseen ilahduttavan paljon huomiota myös tiedotusvälineissä. Mikä tärkeintä projekti ei myöskään kohtuuttomasti häirinnyt lippukunnan normaalia toimintaa. Kiitos tästä kuuluu kaikille kilpailun toteuttamiseen osallistuneille sinikotkille ja sinikotkien ystäville!

ja muutamat tehtävät saivat silti lopullisen muotonsa vasta aivan kilpailun kynnyksellä. Tällä tavalla syntyy kuitenkin omintakeisia järjestäjänsä näköisiä tapahtumia. Kokeneiden konkareiden tehokkaissa työryhmissä valmistuu usein iänikuisia merirosvo- ja intiaanileirejä!

Isänmaa2000:n perusteella voidaan todeta, että kilpailutaidon lisäksi ja varmasti nimenomaan sen ansiosta lippukunnastamme löytyy myös kilpailujen järjestämistaitoa. Jälkeenpäin tullut palaute on ollut voittopuolisesti kiittävää ja tapahtuma sai osakseen ilahduttavan paljon huomiota myös tiedotusvälineissä. Mikä tärkeintä projekti ei myöskään kohtuuttomasti häirinnyt lippukunnan normaalia toimintaa. Kiitos tästä kuuluu kaikille kilpailun toteuttamiseen osallistuneille sinikotkille ja sinikotkien ystäville!

"Partiotaidot koetuksella"

Isänmaa 2000 -kilpailu näkyi myös paikallisessa sanomalehdistössä. Turun lähikuntien alueella ilmestyvä Turun Tienoo uutisoi kilpailusta 9.2. numerossaan näyttävästi otsikolla "Reilut 300 partiolaista kilpaili Liedossa - partiotaidot koetuksella". Lehden mukaan Turun Sinikotkat oli kilpailuympäristöön tyytyväinen ja artikkelissa seurattiin tarkkaan levikkialueen yhdeksän mukana olleen vartion kilpailua.

Turun Sanomat kertoi heti sunnuntaina 7.2. kilpailusta lähes yhtä suurella jutulla. "Sukset mukana pitkästä aikaa - Maakunnan partiotaidot mitattiin isänmaallisesti". Lehti selosti varsin yksityiskohtaisesti kilpailua aina postimerkkitehtävän ääninauhoista ja Marjo Matikaiselta saadusta ääninäytteestä alkaen hiihtotaitoihin ja historiantuntemuksen tärkeyteen kisassa.