Isänmaa 2000
Rastipäällikön näkövinkkelistä

Liedossa 6.2. 1999

Antti Silvoniemi

Joo, tulipa sitten vajaan kymmenen vuoden tauon jälkeen taas TSK:n vuoro järjestää piirin PT-kisoja. Allekirjoittanut tarttui pitkän ja hartaan vastuiden pakoilun jälkeen rastipäällikön pestiin lupautuen myös fiksaamaan omalle rastilleen yhden tehtävän. Ennakkovalmistelut jäivät kaikissa vaiheissa viimeiseen päivään, mutta sehän on vain omiaan kohentamaan tunnelmaa.

Kisapäivä valkeni kunnon pakkasen viilentäessä valkeiden hankien sävyttämää maisemaa - loistavaa, kisailijamme pääsisivät hiihtämään ! Innostuksesta loikkien lähdimme rastitiimini kanssa pystyttämään rastiamme, jossa oli tehtävänä kätevyyteen kuuluva "pulmalelu"- puutyö. Kädettömille ei tosin ollut tarkoitettu rastin toistakaan tehtävää, Suomen muotoisen verilätyn paistamista. Rastihenkilökunnaksi olin saanut erinomaisia partiosisaria ja -veljiä Naantalin Sinisistä. Eipä muuta kuin ilmoittautumispiste, tehtävänsuoritusalue ja palautuspiste valmiiksi niin johan on sitten homma hanskassa.

Viime minuuteilla ennen H-hetkeä käväisi kilpailijoiden edellä kulkeva ns.nolla-vartio (eli porukka ikäloppuja kisaguruja) vielä toteamassa rastimme puutteet ja katastrofaaliset ongelmat ja sitten olikin aika ensimmäisen oikean vartion kunnioittaa rastiamme juhlavalla saapumisellaan. Tästä alkoi päivän parahin hullunmylly: tehtävämateriaalien jako, ajanotto, valmiiden tekeleiden vastaanotto ja arvostelu sekä uppiniskaisten kilpailijoiden paimentaminen. Varsinaisen työn tekivät kuitenkin NaSi:sta

"...asiantuntevia mestareita (suom. TSK-tyyppisiä joukkueita)..."

saapuneet ystävämme, jotka olivat hyvin päteviä ja avuliaita rastihenkilöitä. Erikoiskiitoksen ansaitsee ne partiosisaret, jotka maistelivat urheasti kilpailijoiden väsäämiä verilättymössöläjiä - tietäen, että parilla joukkueella oli (ihan vaan vähän) lipsahtanut lähtörastin kynttilätehtävän steariinia taikinan joukkoon.

Päivän mittaan tuli nähtyä monenlaisia joukkueita. Oli tavallisia keskivertokisailijoita, kikattavia tyttölaumoja, asiantuntevia mestareita (suom. TSK-tyyppisiä joukkueita) ja toinen toistaan omaperäisempiä vartioita. "Päivän kätevin asu" - tittelin voitti varmasti eräs nuori mies, joka oli päättänyt lähteä metsään hiihtelemään farkut jalassa ja nahkatakki päällä.

No, kävipä rastillamme myös tiedotusvälineiden edustajia. Hivenen olin jälkeenpäin katkera siitä, että paikallinen valtalehti oli lainannut suoraan sanojani mainitsematta nimeäni. Tosin, keksinpä siihenkin selityksen. Kisapäivän habitukseni (maastopuku, maihareita muistuttavat saappaat ja rastipäällikkönauha "1940-luku") oli omiaan

herättämään negatiivisia mielikuvia tässä sodanjälkeistä sukupolvea edustaneessa, hippitukkaisessa toimittajassa.

Yes, päivän päätteeksi rastimme jälkipyykki pestiin ja arvostelut naputeltiin kuntoon. Kova pakkanen ja tiukka aikataulu verottivat kilpailijoiden menestystä rastimme tehtävissä aika pahasti. Suomeksi sanoen, puutyössä palikat halkeilivat ja verilätyn muotoilu Isänmaan malliseksi oli vähän kova vaatimus. Aikaakin tehtäviin meni monilla reilusti liikaa. Tästä kaikesta seurasi, että pisteluettelossa oli useammalla joukkueella näistä tehtävistä karu "0,0".

Loppukommenttina esittäisin, että oli hienoa olla mukana järjestämässä kisoja, joissa oli paljon hyviä tehtäviä ja tyylikäs teema. Oli myös painokelvottoman hienoa nähdä, kuinka urheasti Internet-sukupolven lounaissuomalaiset nuoret toivot olivat melkein kaikki suksien voimin liikkeellä synkässä metsässä. Kiitos ja kumarrus myös sinisille naantalilaisille, joiden kanssa rastin pito oli suorastaan hulppean helppoa.