Lukijalle

Isto Vatanen

Puristetaanpa tässä nyt oikein kunnolla kotkan siipeä merkkipäivän johdosta - onneksi olkoon! Jo varsin miehekkääseen ikään ehtinyt ikinuori Kotkansiipi on taivaltanut kanssamme jo melkoisen matkan ja ilmestynyt aina jokseenkin säännöllisesti kertomaan menneistä ja muistuttamaan tulevasta. On Kotkansiipi ilmestynyt vain yhden tai peräti neljä kertaa vuodessa, on sen ilmestymistä odotettu aina innolla. Toivottavasti odotetaan vieläkin - ja toivottavasti odottaminen on kannattanut.

Vain kaksi kertaa vuodessa ilmestyvälle lippukuntalehdelle on vaikea muotoilla toimivaa linjaa. Koska lehti ei ole eikä saa olla kaksi kertaa vuodessa julkaistava historiateos ja koska toisaalta harvahko ilmestymisaikataulu pakosta rajoittaa sen mahdollisuutta toimia ajankohtaisena uutislehtenä, on todellista oikeutusta sen olemassaololle etsittävä näiden itsestään selvien mahdollisuuksien ulkopuolelta. Partiolippukunnan yhteisen lehden on totta kai palveltava sen kaikkia jäseniä, joita meidänkin lippukunnassamme on kuusivuotiaista aina lähemmäs satavuotiaisiin köpöpartiolaisiin. Omien jäsentemme lisäksi Kotkansiipeä lukevat kuitenkin vielä monet muutkin. Sinikotkien vanhemmat, muut tukijamme, toiminnastamme yleensä kiinnostuneet, niin partiolaiset, kuin "siviilitkin" tavaavat lehteä ja monet heistä saavat sen perusteella jopa ainoat tietonsa partiopoikalippukunnasta nimeltä Turun Sinikotkat.

Kotkansiipi on yhteinen projekti. Vaikka päätoimittaja toki onkin se, joka hirtetään, jos lehti on huono tai se ei ilmesty, ei hyvä lehti synny ilman sen ahkeria avustajia ja ennen kaikkea sen lukijoita. Oikeastaan hyvä lukija onkin lehden tekijöistä kaikkein tärkein paljon ennen toimituskuntaa, kirjoittajia ja valokuvaajia. Lukija tietää mistä hän haluaa lukea ja mitä hän haluaa Kotkansiiven sivuilla olevan. Kotkansiipi tai mikään muukaan partiolehti kun ei ole vain partion kuva tai peili, vaan osa kokonaisuutta- lehden tekeminen, lukeminen ja jo se kädessä pideltävänä läpyskänä on itsessään partiota. Kotkansiiven pitää olla aina rehellinen itselleen ja lukijoilleen, jotta se voi säilyä meidän kaikkien sitä lukevien sinikotkien, jäsenten ja muiden enemmän taikka vähemmän ainakin hengessä mukana olevien, yhteisenä lehtenä. Avain tähän on yksinkertainen, mutta valitettavan vähän käytetty. Jos Kotkansiipi on mielestäsi kiva, ole hyvä ja sano se. Jos se on niin huono, että kieli takertuu kurkkuun, kirjoita kommenttisi vaikka lapulle. Ei siitä sinua kukaan tapa ja vain silloin asialle voidaan tehdä jotakin. Haukku tekee huomattavasti pienemmän haavan kuin hiljaisuus, joka on pahaksi kaikille.

Kotkansiiven seuraava vuosikymmen on jo viides. Vuodesta 1958 on kulunut jo monta vuotta ja Kotkansiipi ei ole enää paljoltikaan sen lehden näköinen, mitä oli sen ensimmäinen sinikantinen numero. Sen ei toki kuulukaan olla, mutta sen on pysyttävä ajastaan huolimatta silti Kotkansiipenä ja säilytettävä henki, joka sen synnytti ja joka sitä ajaa eteenpäin yhä edelleen. Tärkeintä on, että Kotkansiipi merkitsee jotakin lukijalleen ja voi olla jokaiselle sen avaavalle ikioma lehti. Kohottakaamme siis vastakin Siipemme kuin kotkat. Lippukuntamme on sen arvoinen.

KOTKANSIIPI 1/1998

ISSN 0788-8031

WWW-Kotkansiipi

http://www.tuug.org/~isto/kotkansiipi/

40. vsk (no. 78)

Painos: 200 kpl

Ilmestymispäivä: 03.05.1998

Toimitus:

Päätoimittaja: Isto Vatanen

Toimituksen osoite:

Turun Sinikotkat

Kotkansiipi

Multavierunkatu 2

20110 TURKU

email: isto.vatanen@iki.fi

Julkaisija:

Partiopoikalippukunta

Turun Sinikotkat

Multavierunkatu 2

20110 TURKU

Painopaikka:

Turun evl seurakuntien monistamo, Turku 1998

Ilmestymisaikataulu:

Kotkansiipi ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Vuoden ensimmäinen numero ilmestyy V-SP:n kevätparaatipäivänä toukokuussa ja toinen Itsenäisyyspäivänä 6.12.

Ilmoitushinnat:

Koko sivu (A4) 1000 mk

Puoli sivua (vaaka A5 tai 1 palsta) 500 mk

Neljännessivu (A6) 250 mk

Pienemmät ilmoitukset 200 mk

Määräpaikkalisä 250 mk

Materiaalin palautus:

TSK:n kololla Kotkansiipi-laatikossa kuukauden ilmestymispäivästä lukien.

Joni Holmroos

Lippukunnanjohtaja

JOHTAMINEN

Lippukunnan johtamiseen kuten myös kaikkeen muuhunkin johtamiseen täytyy olla motivaatiota. Johtamisen täytyy opettaa jotain ja sen täytyy tarjota haasteita jotta innostus säilyy.

Meidän kaikkien johtajien pitäisi aika-ajoin miettiä omaa johtamistamme. Emme saisi rutinoitua tekemään kaikkiea niinkuin se on aina tehty. Meidän on kehitettävä ja kokeiltava erilaisia johtamistapoja, jotta voimme itse kehittyä. Itse olen huomannut rutinoituneeni ehkä jo liiaksikin. No, eiköhän syksyksi keksitä taas jotain uutta.

Minä näen partiojohtajaneuvoston tarkoituksena kokoontua sopimaan asioiden hoidosta yhdessä. Yhdessä sopimiseen liittyy olennaisena osana keskustelu tai neuvottelu, miksi sitä nyt haluaa nimittää. Yleensä kiivainta keskustelua syntyy asioista joista ei olla samaa mieltä. Jotkut voivat pitää sitä tappeluna, mutta keskustelua se on. Ilman keskustelua meidän ei kannattaisi kokoontua kololle ollenkaan. Menneet tapahtumat voidaan kirjata kirjoihin ja kansiin muutenkin. Tulevista tapahtumista partiojohtajat varmaan kykenevät myös katsomaan ilmoitustaululta kun sitä kerran edellytetään venekunnanjohtajiltakin.

Olen viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana varmaankin jo kokenut lippukunnanjohtajan tulikasteen. Monen asian olen myöskin oppinut vaaksa vaaraan-tavalla. Alussa tosiaan surfattiin aallon harjalta pohjalle ja takaisin. Virheitä, epäonnistumisia ja pettymyksiä on tullut paljonkin. Yleensä aina kun on juostu päin seinää olen saanut tukea itseäni vanhemmilta lippukunnan jäseniltä, varsinkin Juhalta ja Pasilta. Silloin kun tuntee olevansa oikeassa, mutta on mielipiteensä kanssa yksin tai on muuten vaan epäonnistunut jossakin, palautteen ja tuen saaminen on erittäin tärkeää. Pienikin kiitos tai kehuva sana voi olla ratkaiseva seuraava yritystä ajatellen. Toivottavasti itsekin oppisin niitä antamaan. Harjoitellaan. Kiitos pojat!

Partiotoimintaa arvioidaan kaikilla tasoilla mielellään numeroiden perusteella. Lippukunnan toiminnasta koottavat tiedotkin koostuvat lähinnä osallistujamääristä, kilpailusijoituksista, taloudellisista tuloksista ja muista numerotiedoista. Tällaiset tilastot ovat kieltämättä hyödyllisiä ja lippukunnan sidosryhmät jopa odottavat saavansa sellaisia voidakseen muodostaa nopeasti suhteellisen totuudenmukaisen kuvan toiminnasta. Vaarana on vain se, että raportoitavat asiat muodostuvat myös painopisteiksi. Jos ollaan kiinnostuneita toiminnan laadusta täytyy kiinnittää huomiota ennen kaikkea seikkoihin, jotka eivät ilmene tilastoista. Tällaisia ovat nousujohteisuus, johtajien rooli ja järjestys.

Minun partioni,

kenen partio?

Kun poika liittyy partioon, hän odottaa pääsevänsä retkeilemään ja purjehduksille. Jos toiminta on pelkkää leikkimistä ja askartelua, partioinnostus lopahtaa nopeasti. Toinen ääripää on sellainen, että sudenpennuissa vesitetään venekuntatoiminta tarjoamalla kaikki sinne kuuluvat elämykset. Hyvä keskitie löydetään, jos toimintasuunnitelma laaditaan nousujohteisuuden näkökulmasta. Laiminlyömättä jokaisen henkilökohtaisen kehityksen tukemista pohdittaisiin vaikkapa eri yöpymistavoista, mitä kokeillaan missäkin ikävaiheessa.Ensimmäinen kokemus voi olla nigermajoitus Tammileirillä ja vaativimpana haasteena majoittuminen lumiluolaan Iluokan loppututkinnossa. Väliin sijoittuu monta

Lauri Luoto

6

välietappia, joista ainakin ensimmäinen kotayö on mielenkiintoinen kokemus partiojohtajallekin, saati vähän nuoremmalle. Tärkeää on se, että edetään sopivaa tahtia ja oikeassa järjestyksessä. Talviteltassa ei ole suurtakaan hohtoa havulaavun jälkeen, paitsi jos nousujohteisuus syntyy muista komponenteista, esimerkiksi siitä, että nuori vj on ensimmäistä kertaa keskenään laavulla oman vartionsa kanssa. Suoritusohjelma on tällä hetkellä ainoa nousujohteisuussuunnitelma, mutta se on monessa suhteessa riittämätön. Toisen luokan suorittajan pitäisi selvästi voida kokea, että askaroi entistä haastavampien tehtävien parissa. Ihannetapauksessa jokaisella lippukuntalaisella on joka hetki mielessään joku välitavoite, johon pyrkii.

Partiossa poikien pitäisi olla pääosassa. Esimerkiksi leirillä johtajat kahmivat silti valtaosan mielenkiintoisista tehtävistä ja saavat näinollen myös itse myönteiset oppimiskokemukset, jotka olisivat pojille tärkeitä Meille johtajille pitäisi varmaan aika ajoin syöttää jotain rauhoittavia lääkkeitä, ettemme jaksaisi aina tehdä kaikkea itse.Leiriä pystytettäessä hyvä lähtökohta olisi se, että johtajat voivat vaikka istua nuotiolla jutustelemassa ja pojat ovat työn touhussa. Nykyään tilanne on usein päinvastainen. Venekunnanjohtajille riittävät lyhyet ohjeet toivotusta lopputuloksesta. Keinot löytyvät kyllä kokeilujen ja miettimisen myötä. Tällaisessa touhussa luovat pojat ovat vartiolleen kullanarvoisia. Nykyään heitä pidetään lähinnä hankalina, koska he eivät toteuta kiltisti johtajien huolellisia suunnitelmia. Kun luottaa poikaan, syntyy yleensä jotain sellaista, mitä ei olisi itse pystynyt edes kuvittelemaan. Tämän huomaa parhaiten kädentaito-ohjelmissa, jotka nykyään ovat pahimmillaan kuin rakennussarjojen kokoamista. Entä mitä johtajille jää, jos vartiot tekevät ruokansakin itse? Pääasia on, ettei poikien työtä häiritä viisailla neuvoilla. Ainakaan ohjelmia ei tarvitse valmistella öisin, niinkuin usein

tehdään. On osoitettu, että päätösiltanuotion valmisteluihin voi käyttää koko leirin ajan. Kirjat puhuvat huippujuttujen järjestämisestä johtajien tehtävänä. Se on varmaan tätä.

Monien nuorten elämä on nykyään kovin levotonta. Partio voisi tarjota heille paikan, jossa vallitsee edes jonkinasteinen järjestys. Säännönmukaisuudet koloiltojen tai leiripäivien ohjelmassa eivät ole pelkkää kaavoihin kangistumista, vaan ne saavat pojat tuntemaan hallitsevansa tilannetta. Isommassa mittakaavassa myös nousujohteisuus toimii samalla tavalla. Järjestykseen kuuluu myös, se että esitetään vaatimuksia, joista pidetään kiinni. Vaikka partiosta ei olekaan tarkoitus ottaa valtavia suorituspaineita, eikä kenenkään mieltä haluta pahoittaa, luokkamerkkejä ei saa jakaa olemattomien taitojen perustella, jos niillä halutaan olevan jotain arvoa. Meripartio-osasto on Sinikotkissa ainoa paikka, jossa esitetään nykyään ehdottomia vaatimuksia. Rhean kippariksi ei ole asiaa ellei ole riittävää kokemusta ja vaadittua koulutusta. Tämän huomaa selvästi synnyttävän yrittelijäisyyttä. Koska kasvua tapahtuu erityisesti haasteissa, toimintaa ei saa tehdä liian turvalliseksi.

Vieläkin se

vaikuttaa

Kesäleirit ovat jääneet pysyvästi mieleen. Kunstenniemi oli silloin jotain aivan uutta, eikä siellä ollut vielä mitään. Klapeja pinottiin Ajolan pihalla ja jotain rantapolkua varten kannettiin kiviä merestä. Saunan rakentaminen oli aloitettu mutta sinne en koskaan päässyt. Me pikkuiset partiolaiset asuimme armeijalta saaduissa sotilasteltoissa. Niissä oli sodan jäljiltä reikiä, jotka oli paikattu pyöreillä pikkuisilla lapuilla. Osa oli kipinän reikiä,

Erkki Ettanen

Olen yhtä vanha kuin Sinikotkat ja olimme molemmat yksitoistavuotiaita kun kohtasimme ensi kertaa. Se tapahtui siinä Aninkaisten- ja Eerikinkadun kulmassa, vanhassa puutalossa. Jotenkin me postimerkkikerhon pojat vaan tulimme siihen tulokseen, että vauhdikkaampaakin tekemistä voisi olla ja Vaittisen Heke lupasi hoitaa asian. Niin ajauduin partioon.

En ole koskaan ollut oikein mallioppilas missään. Yövaelluksellekin otin mukaan polttopuita, jotka jo kotona liottelin palavissa nesteissä, niin että varmaan syttyivät ensimmäisellä tikulla ja suorastaan räjähdysmäisesti. Sitten söin samasta repusta paloöljynmakuiset voileivät ja makkarakin paloi käristettäessä ilmiliekissä, mutta partiossa sattuu kaikenlaista eikä taatusti tullut aika pitkäksi kellään.

mutta näkyi myös kuinka konepistoolisuihku oli tikannut teltan laidasta laitaan. Tietysti ne vuosivat monesta paikasta ja sateella yritettiin siirtyillä kuivempiin kohtiin havujen päällä. kaikilta se ei kuitenkaan onnistunut vaan sikeäunisempia piti toisten herätellä, kun vesi valui korvasta sisälle. Tässä nukkumisessa uskomattomin oli Nurmin Peppe.

Meillä oli semmoinen päiväjärjestys, että herättiin jo heti aamulla. Niin se toivottavasti on nykyisilläkin leireillä. Sitten mentiin aamupesulle mereen. Peppe heräsi aina vasta meressä. Sinne asti mies piti viedä porukalla. Pyyheliina ja saippua pistettiin käteen ja sitten talutettiin. Viikossa tämä unikeko oppi niin paljon, että otti itse saippuan ja pyyhkeen ja käveli sitten unissaan. Toisella viikolla meille oli järjestetty joku hälytys keskellä yötä. Johtajat karjuivat ja raketit paukkuivat. Viimein olimme siellä iltanuotiokalliolla jotain ihmettelemässä ja satuin katsomaan Perttiä. Siinä se seisoi pyyhe ja saippua kädessä silmät vähän raollaan tietämättä mistään mitään.

Elämäni ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui iltanuotiolla. Olin eläinten kesyttäjä ja johdin Mätäkulus-hirviötä. Se muodostui viidestä meidän teltan pojasta, jotka konttasivat kalliolla peräkkäin filtit niskassaan. Siellä kömpivät kai Männyn Jussi, Laaksosen Simo ja Karastin Rauski. Hirviö täytyi pysäyttää aina kun hakaneula aukesi ja lisäksi kesytetty elukka oli vatsastapuhuja ja osasi sanoa: "Kuka täällä haisee?" Sitten vatsasta kuului tirskumista ja yskimistä ja näkyi pientä tönimistä. Hirviö mateli kalliolla pienen lenkin täysin vastoin komentojani ja poistui sitten tyylikkäästi kahdessa pätkässä lepikon hämärään. Kansa nauroi aivan käppyrässä.

En ole vuosikymmeniin ollut partiotoiminnan kanssa missään tekemisissä, mutta vieläkin ne vuodet vaikuttavat. vaatteisiin tarttui hyviä ystäviä ja myös eettisiä väylämerkkejä, joiden mukaan on hyvä kulkea.

Osallistu

Kotkansiiven

suureen

palautekyselyyn!

Kerro mielipiteesi

Siivestä ja vaikuta siihen mitä lehdestä

löydät.

Kotkansiiven

ilmoitushinnat

sivulla 3.

Turun Sinikotkien ansiomerkit

Antti Puro

Sinikotkien ansiomerkkejä on kolmea väriä: pronssinen, hopeinen ja kultainen. Kaikissa on sama kuva-aihe, jonka muodostavat kolme symbolia: kotka, partiolilja ja ruori. Nämä Turun Sinikotkille ominaiset tunnukset jäivät suunniteluvaiheessa jäljelle alun perin muutaman kymmenen kuva-aiheidean joukosta. Kotka on sama kotka, joka on jo sodanjälkeisistä vuosista saakka ollut Sinikotkien huivimerkin tunnus. Se kertoo meille vanhan lippukunnan perinteistä ja toiminnan korkeista päämääristä. Partiolilja muistuttaa meitä siitä maailmanlaajuisesta partioyhteisöstä, johon me kuulumme sekä partioihanteista, lupauksesta ja laista. Taustalla näkyvä ruori kuvaa toimintamme merellistä painopistettä. Ja kun katsomme merkin kokonaisuutta, näemme kuva-aiheiden muodostavan ristin, joka kuvastaa Sinikotkien kristillisiä arvoja.

Ansiomerkki kiinnitetään partiopuvun rintataskuun lippukunnan jäsenmerkin paikalle. Ansiomerkkiä voidaan kantaa partiotilaisuuksissa myös tumman puvun kauluksen napinreiässä. Sinikotkien ansiomerkeistä on tehty myös kaksi muistolaattaa, joista toinen on nähtävänä kololla ja toinen Partiomuseossa.

Sinikotkien 60-vuotisjuhlassa jaettiin seuraavat Turun Sinikotkien ansiomerkit:

Kultainen ansiomerkki:

Simo Laaksonen
Seppo Lahti
Juha Mänty

Hopeinen ansiomerkki:

Veikko Hakala
Eero Kunnas
Seppo Louhi
Pasi Mikkonen
Matti Nikkonen
Teuvo Rantala

Pronssinen ansiomerkki:

Juha Haapakangas
Linda Hellström
Kristian Kattelmäki
Lauri Luoto
Katriina Murtonen
Kennet Pettersson
Kalle Sandelin
Antti Silvoniemi
Henrik Söderman

TSK:n kirkkoilta 25.10.1997

Tuomiokirkko oli kohtuullisesti melkein täynnä lippukunnan ystävistä ja tietenkin partiolaisista. Sinikotkien puhallinorkesteri juhlisti tilaisuutta peräti 14 hengen voimalla.

Sudenpentujen lupauksenantotilaisuus on aina sykähdyttävää, niin nytkin. Vaikka toisaalta tulee mieleen kuva kapallisesta kirppuja - varsinkin ne vilkkaat SUDENPENNUT.

Lippukunnan apulaisjohtaja Timo Toimi selkeässä puheessaan luonnehti tervetulleiksi läsnäolijat. Sain sen käsityksen, ettei varajohtaja potenut ramppi- tai mitään muutakaan kuumetta. Reipas partiolaiselle sopiva tervehdyspuhe.

Sibeliuksen Finlandia johdatteli meidät niihin ulottuvuuksiin, joiden myötä ymmärrämme itsenäisyytemme synnyn. Urkujen monimääräiset äänikerrat toivat esille sen tuskan ja taistelun, joiden tuloksena kuulaana ja yksinkertaisena mieliimme iskostuu käsite ISÄNMAA. Vai jäikö kukaan kylmäksi - ja aamun kiuru korkeudessa soittaa. Puhuttelevaa musiikkia tässä hienossa tilaisuudessa.

Turun Sotaveteraanien puheenjohtaja Antti Näsi luonnehti puheessaan niitä taustoja joiden myötä tämänhetkinen tilaisuus oli mahdollinen.

Lisäksi saimme kuulla keskitetysti partioaatteen toteutuksesta juuri puhujan kohdalla. Tytär ja kolme sinikotkaa. Hengen- ja näkemyksen mittavuutta. Sanomaa tälle ajalle.

Yksi niistä hienoimmista ajatuksista oli, että Sinikotkat keräsivät kolehdin sotaveteraaneille.

Tilaisuuteen sisältyi myös tuomiorovasti Paarman puhe. Erikoista oli se, että puheen yhteydessä sudenpennut aktiivisesti osallistuivat puheen sanoman sisällön selvittelyyn. Häkellyttävä ilmentymä.

Tilaisuus alkoi lippujen sisääntulolla, jota seisaalleen nousten huomioitiin. Sama uudistui lippujen poistuttua tilaisuudesta.

Nuori väkesi ottaa vastuuta. He kohoavat siivillensä kuin kotkat. He kokoavat korkealle ja näkevät kauas.

Kiitos

Yx Mehto

11

TURUN

SINIKOTKAT 60 VUOTTA

26.10.1997

Isto Vatanen

Lippukuntamme kuusikymmenvuotista taivalta juhlittiin seurakuntien juhlasalissa lokakuun 26. päivänä viime vuonna. Paikalle oli saapunut suuri joukko entisiä ja nykyisiä sinikotkia juhlimaan kunnioitettavan iän saavuttanutta Sinistä kotkaa.

Paikalla olivat myös lippukuntamme perustajajäsenet Kauko Friman ja Alpi Ahtola

Juhlassa palkittiin monia ansioituneita sinikotkia lippukunnan uunituoreilla ansiomerkeillä ja muilla lahjoilla. Kuvassa sudenpentuosaston legendaarinen hahmo Juha Mänty.

Valokuvat:

Eero Haapakangas

Turun Sinikotkien pronssisella ansiomerkillä palkitut. Laurin maastomalli ei ole uusi ehdotus maapartiolaisten asusteeksi, vaikka sen jäljet eräälle läheiselle sisämaapaikkakunnalle johtavatkin.

Lauloimme Partiomarssin ja
Varsinaissuomalaisten laulun.
Lisäksi puhallinorkesterimme esitti mm. Turun Sinikotkien juhlamarssin.

Paikalla oli sankka joukko niin vanhoja, kuin nuoriakin sinikotkia, vanhempia ja muita ystäviä.

Kaikissa lippukunnan tilaisuuksissa
myös venekunnat esittävät omaa ohjelmaansa,
joka tällä kertaa liittyi löyhästi juhlavuoden tapahtumiin.

60 päivää Tammileiriin-

alaleirinjohtajan ankeaa arkea

TAMMILEIRI

Jenni Takala

Yli vuoden ajan on Tammileirin staabi ahertanut, istunut kokouksissa, vieraillut leirialueella ja suunnitellut ja suunnitellut ja suunnitellut...

Tätä kirjoittaessani on leirin alkuun enää n. 60 päivää ja vielä on paljon tehtävää ennen kuin leiriläiset, johtajineen ja työtehtävissä olevat huomioiden kaiken kaikkiaan 2600 henkilöä, voivat leirin aloittaa. Me sinikotkat majoittaudumme Massilia-alaleiriin ja samaan leiriperheeseen tulevat kanssamme Auran Tytöt. Muita alaleirejä eli kyliä ovat Burdicala, Lugdunum, Nicae (minun kyläni), Parisium ja Tolosa. Leiri alkaa meidän "raatajien" osalta jo viimeistään keskiviikkona, todennäköisesti jo tiistaina, sillä kaikkien rakennelmien ja muiden ulkoisten puitteiden on oltava valmiina jo keskiviikkona klo 18.00 mennessä. Leiriläiset itse pystyttävät telttansa torstaina aamupäivällä ennen kuin kokoonnumme suuriin avajaisiin, kaikki 2600 gallialaista. Sitten onkin luvassa kaikenlaista ohjelmaa aina sunnuntaihin asti, jolloin vanhemmat saapuvat katsomaan Galliaamme. Me raatajat jäämme sitten leiriläisten lähdettyä vielä purkamaan leiriä, kunnes kaikki on siinä kunnossa kuin tulessamme Ahtelaan. Maanantain jälkeen leiri elää enää muistoissamme, toivottavasti positiivisena.

Mutta niin kuin aikaisemmin totesin, on edessä vielä 60 työn täyteistä päivää. Vielä pitäisi suunnitella oman kylän huuto ja lippu, valmistella kylän suuri ilta-nuotio ja valmistaa vielä oma leiriasu, gallialaista tyyliä oleva tietenkin. Markkinoita varten täytyy valmistaa monta willisikaa ja hiidenkiveä ja sitten vielä koekäyttää ohjelmapiste. Lisäksi tulisi löytää johtajia, jotka lähtisivät leirille leiriläisten kanssa. Vaikka välillä leiriä tehdessä on tullut äitiä ikävä, on meillä kuitenkin hauskaakin ollut. Mukana on ollut " vanhoja tekijöitä", joten onneksi tiedän, että kyllä kaikki kuntoon saadaan, saatiinhan kolme vuotta sitten myös.

Vielä ei ole liian myöhäistä tulla mukaan, joten jos sinulla ei ole muuta tekemistä, tule mukaan Galliaan 2.-7.6.!

KOTKANSIIVEN TOIMITTAJAT

Altti Holmroos

Valitettavasti tuohon luetteloon on kuitenkin päässyt pari virhettä, jotka nyt katson olevan syytä oikaista. Helvi Helanko mainitsee toimittajaksi mm. Veikko Karskelan, mutta oikeasti tuo toimittaja on ollut Jessen veli Lassi Karskela. Toinen virhe on nimen Juha Torvinen kohdalla, sillä tuon nimistä toimittajaa ei ole kyllä ollut. Oikea nimi on Juha Toivonen eli Ticq. Muuten luettelo on upea aikaansaannos ja yhteenveto. Lienee paikallaan miittää tuo lehtemme toimittajajoukon luettelo myös tähän juhlanumeroon toivonuksen kera, että vuodesta 1975 eteenpäin syntyy vastaavanlainen historiikiksi jälkipolville.

Toivomus on toteutettu kuluvaan vuoteen saakka käyttäen seuraavia lähteitä edellisen kirjoittajan lisäksi: Helanko, Helvi: Partioliike Suomessa 1910-1975, Turku 1983 ja Kotkansiipi 1976-1997. Listalta mahdollisesti puuttuvat voisivat ystävällisesti ottaa yhteyttä toimitukseen.

(Toimitus)

Kotkansiiven toimittajaluettelo 1958-1998

Pekka Aarnio 1959:1-3, 1960:1-3.
Kimmo Asplund 1980:2, 1981:1-3.
Anne Hakala 1973:1-3.
Veikko Hakala 1960:1-4, 1961:1-4, 1962:1, 1963:1-3, 1965:1-2, 1966:1-3, 1970:2, 1973:1-3, 1974:1-2, 1975:1-3, 1976:1-2, 1977:1, 1978:1-2, 1980:1-2, 1981:1-4, 1982:1-2, 1983:1, 1984:1.
Harri Heikonen 1978:2.
Matti Helanko 1976:1, 1981:4, 1982:1-2.
Pirjo Helanko 1981:4, 1982:1-2.
Heli Hirsikangas 1966:2-3.
Altti Holmroos 1960:2-4, 1961:1,
962:2-3, 1963:1-3, 1965: 1-2.Pentti Huovinen 1972:1-2, 1973:1-3,
1974:1-2.
Lassi Karskela 1959:4, 1961:3-4, 1962:1-3, 1963:1-3, 1965:1-2, 1966:1-3.
Kirsi Katajainen 1977:1, 1978:1-2, 1980:1-2, 1981:1- 4,1982:1-2, 1983:1, 1984:1.
Päivi Katajainen 1977:1, 1978:1-2, 1980:1-2.
Eero Kunnas 1980:1-2, 1981:1-3, 1983:1, 1984:1, 1987:1.
Juha Kääriä 1978:2.
Simo Laaksonen 1960:1-4, 1961: 1-4, 1962:1, 1963:1-3, 1965:1-2, 1966:1-3, 1974:1-2, 1976:2, 1978:2.L
Lasse Larinkorpi 1958:1, 1959:1-3.
Juha Lehtonen 1987:1, 1995:2.

Pekka Lyytinen 1976:2, 1977:1, 1978:1.R
aimo Mäkinen 1968:1-3, 1970:1, 1971:1.
Matti Nikkonen 1981:4, 1982:1-2, 1983:1, 1984:1, 1989:1*.
Antti Puro 1987:1, 1990:1, 1991:2, 1992:1-2, 1993: 1-2, 1994:1-2, 1995:1-2.
Gotte Rosenqvist 1961:1.
Mikko Salminen 1962:2-3.
Ari Salonen 1978:2.
Kari Sarlin 1991:1.
Juha Toivonen 1961:3.
Mikko Vaitomaa 1990:2.
Isto Vatanen 1995:1-2, 1996:1-2, 1997:1-2, 1998:1.
Tommi Yli-Sippola 1978:2.
Jarmo Österman 1980:1, 1981:1-2.

* Numeroissa 1985:1 ja 1989:1 ei ole toimituksellisia tietoja, mutta ainakin jälkimmäinen on tiettävästi Matti Nikkosen toimittama (toimitus).

40 vuotta Kotkansiipeä

Kuvat: Altti Holmroos

Tänä keväänä viisikymppiseksi vanhentunut Eka, Eero Pulkkinen, ihasteli vartioni omaa lehteä. Eikä syyttä, sillä sen kuvituksesta vastasi nykyisin arvostettuna taiteilijana työskentelevä Kaj Järvenpää.

Ei ollut tuo Apteekkimuseon takana oleva monistustila juuri kummoinenkaan, mutta sieltäpä se lehti vain tuli Wekon ja Simpan ahkeroidessa. Minä olin vain kuvaaja ja pääsen helpommalla.

Nuorekas nelikymppinen- kyllä kelpaa. Tämä lehti on Juhlanumero, mainio osoitus pitkäjänteisestä partiotoiminnasta, jota jo monet partiosukupolvet ovat ylläpitäneet ja jatkaneet. Onneksi vain olkoon Kotkan Siipi, tai niin kuin se nykyisin kirjoitetaan: Kotkansiipi!

Pienestä se alkoi

Lippukunnanjohtaja, poikatyöntekijä Lasse Larinkorpi tuon lehden takana vuonna 1958 oli, kunnes sai vuotta myöhemmin Aarnion Pekun mukaansa monistamaan sitä veivikoneella omassa toimistossaan. Aivan yllättäen huomasin olevani jo vuonna 1960- siis vain viisitoista täyttäneenä- mukana lehden toimitustyössä yhdessä Hakalan Wekon ja Simppa Laaksosen kanssa. Mitähän minäkin silloin olen muka tehnyt?

Altti Holmroos

Tuolloin oli jo siirrytty tuosta lassen vanhasta veivimonistuskoneesta- jota en siis päässyt koskaan kokeilemaan- uudempaan ja lehti tehtiin kaupungin koneella Apteekkimuseon pihalla olevassa vanhan puutalon ahtaassa tilassa. Olin noihin aikoihin varsin innostunut toimitustyöskentelystä ja kun ainoana lippukunnan jäsenenä osallistuin Suomen Partiopoikajärjestön ensimmäiseen talvisuurleiriin Mustankorkeaan, pyysin Wekoa tekemään sinisen anorakkini etutaskuun kankaisen Kotkan Siipi-merkin osoitukseksi, että toimin leirillä kirjoittajana. Teinkö niin- sitä en muista?

Samoilla tietämillä oli lehtitiimiimme tullut mukaan myös Karskelan Lassi, minkä myötä lehti sai lisää taiteellisuutta piirrosten ja paremman taiton kautta. Lassilla oli silmää. Muutamaan numeroon jäivät ne lehdet, jotka me tuossa historiallisessa ympäristössä teimme, sillä seuraava "painopaikka" lehdelle oli seurakuntien nuorisotoimisto.

Lasse Urhon myötävaikutuksella saimme käyttöömme iltaisin toimiston koneen ja kun Aninkaistenkadun toisella puolella oli vielä mahdollisuus tehdä polttovahalle kuvia, olimme astuneet askeleen kohti uutta aikakautta. Saimme nyt valokuvia lehteemme!

Seuraava vaihe olikin muutaman vuoden kuluttua oman monistuskoneen saaminen. Kone oli nuorisotoimiston vanha, jonka saapumisen myötä lehden valmistus siirtyi ns. valokuvaus- ja monistuskämppään, nykyiseen nuoriso-ohjaajan huoneeseen.

Kotkan Siipi kokeili nyt rajojaan. Otimme osaaa lippukuntalehtien kilpailuun, mittelimme "voimiamme" Turun Partio-Sissien reimari-lehden kanssa, apinoimme kannet itse silkkipainolla, teimme monivärikuvia ja

-sivuja ja olimme mahdottoman ylpeitä ja tietoisia erinomaisuudestamme.

Useita eri lehtiä

Pikku hiljaa kiinnostus lehden toimittamiseen heräsi muissakin lippukunnan

jäsenissä ja on syytä todeta mm. Raikka Mäkisen aikaansaamat Kotkan Siiven erikoisnumerot: Eräkilta-lehdet. Raikka kokosi ympärilleen eräpojista oman toimituksen, joka teki muutamia upeita numeroita. Myös meripartio-osasto Sextant julkaisi omia julkaisujaan nimellään, nekin tietysti Kotkan Siiven erikoisnumeroina.

Aivan oma lukunsa olivat sitten leirit, sillä tottakai me aktiivisina lehdentekijöinä halusimme tarjota myös kesäleirien osallistujille joka päivä uuden ja oman leirilehden. Ruskeassa, vuotavassa ja pimeässä englantilaisessa synnytettiin spriimonistusmenetelmällä jonkinmoista leirilehteä.Seuraavan kesäleirin osallistujat saattoivat todeta meidän jo hylänneen englantilaisen ja siirtyneen Eräkämpän suojiin, jossa syntyikin jo kokonaan toisen luokan jälkeä.

On pakko hivenen poiketa aiheesta: innostus lehdentekoon oli niin voimakasta, että synnytin omalle Haukka-vartiolleni lehden nimeltä Haukan lento. Vartioiden välinen toimintakilpailu oli tuolloin niin rajua, että kovin kilpailijamme Huuhkaja-vartio joutui pakosta Sepo Laaksosen johdolla tekemään saman tempun pärjätäkseen meille. Tuolloin lippukunnassa ilmestyi jopa kahdella vartiolla oma lehti!

Nyt tulee toinen yllätys: Kotkan Siiven leirilehteä on tehty myös ulkomailla! Lippukunnalla oli muutaman vuoden ajan varsin tiivistä yhteistoimintaa Ruotsissa asuvien virolaisten partiolaisten kanssa. Osallistuimme jopa heidän leirillensä Ruotsissa ja tietysti teimme siellä omaa leirilehteä. Heimosilta taisi olla lehden nimi ja tekotapa vanha tuttu ja kamalalta haiseva spriimonistus.

Muistoja, muistoja

Joitakin tiettyjä yksityiskohtia monilta vuosilta on jäänyt tietysti mieleen ja yksi niistä on omalta Kotkan Siiven päätoimittajakaudeltani. Lassehan teki tuolloin jokaiseen lehteen pääkirjoituksen, puhuttelevan ja partiohenkeä ylläpitävän. Lasse oli edellisessä

nähnyt toisaalta vaivaa ja saanut tarkan laskennan myötä ja sanavälejä suurentamalla myös lehden oikeanpuoleisen reunan tasaiseksi.

Päätin tehdä saman, koska se oli hyvän näköistä, enkä halunnut olla tietysti häntä huonompi. Lassen pääkirjoitus oli kuitenkin hankalaa tekstiä ja lähenee mahdotonta toteuttaa tuohon kaavaan, joten minäpä muutin hivenen hänen tekstiään. Ja kas kummaa, mahtuipa se lehteen niin, että oikea reuna tuli tasaiseksi. Mutta arvatkaapa Lassen kommentit minulle lehden ilmestymisen jälkeen. Siinä partiopoikaosaston johtajan korvat kuumottivat ja hävetti niin penteleesti!

Lehtemme menestyksen myötä myös sisarlippukuntamme Nuotiotytöt innostuivat lehdenteosta ja muistan miten me olimme Wekolle kateellisia hänen pitäessään yksinään monistus- ja lehdentekokursseja yläkerran tytöille. Ja pirskatti, harmittaa vieläkin, ettei huolinut meitä koskaan mukaan opettamaan. Piti vain omaa hauskaa, mokomakin. Tosi raukkis.

Noita muistoja olisi tietysti vuosikymmenien ajoilta moniakin, mutta olkoon. Todettakoon vain siellä se, että lippukuntalehdestä toimittajantaipaleeni jatkui ensin Tammenlehden päätoimittajaksi ja johti lopulta yli kymmeneksi vuodeksi TS-extran toimitukseen. Vielä yhä edelleenkin kirjoittaminen täyttää sydämeni. Nyt tavoitteet ovat vain hivenen haasteellisemmat...

Lassi piirsi ja minä kirjoitin Eräkämpän ikkunan ääressä ja tuolloin oli jo hyljätty spriikone, koskapa Lassen olkapään takana näyttää olevan veivattava lehdentekoväline.

Vuosien myötä olot sen kuin vain paranivat, seurakuntien Nuorisotoimiston tilat olivat lähes paratiisilliset aikaisempiin verrattuna.

Luetaan Kotkansiipeä

Osa 1/2. Vuodet 1958-1978

"Olen joskus lukenut, että kolkkaparvea on verrattu litralliseen kirppuja. Tähän me vanhemmat kolkkapomot yhdymmekin 100%sesti. Tuntuu toisinaan siltä, että pitäisi olla mustekalan lonkerot, jotta voisi edes jotenkin hallita parven tavallista vilkkaampaa liikehtimistä..."

Kolkiksihan kutsuttiin vanhan partio-ohjelman aikana nykyisiä poikasudenpentuja. Ainoana alusta lähtien Siivessä mukana ollut palsta, Höyheniä, toi kaivattua pikkutietoa lippukuntalaisten ulottuville kertoen mm. Simpan Ruotsin matkasta (kolmella sanalla), riisipuuron valmistuksesta ja vartiojohtajakurssista.

Seuraavassa numerossa toimitus kertoi Höyheniä-palstalla potevansa juttupulaa. Sisältö oli kuitenkin siitä huolimatta ensiaskelien yleisen horjuvan luonteen huomioon ottaen varsin laadukasta. Lehdestä löytyvän organisaatiokaavion perusteella lippukunnassamme oli tuolloin mm. 21 vartiota, neljä kolkkaparvea, kuusi joukkuetta, joka toinen perjantai kokoontunut vartiojohtajaneuvosto ja viidesti vuodessa kokoontunut partiojohtajaneuvosto. Meripartio-osasto Sextant kuului kolmivuotiaana myös tuolloin jo lippukuntaamme. Vuoden 1960 kevätnumerossa nimimerkki "Tulevaisuus" peräsi kirkolta suurempia uhrauksia nuorisotyölle "taatakseen itselleen edes jonkinlaisen tulevaisuuden. Kilpailu on kovaa!" Lehdessä kerrottiin myös Sextantin saaneen lahjoituksena merenkulkutarvikkeita ja olleen kovin kiireinen uuden aluksen (Arkki) saamisen myötä. Lisäksi sinikotkien omaa viikonloppukuppilaa, Partio Baaria mainostettiin varsin voimallisesti.

Isto Vatanen

Onko kukaan ajatellut, että hyvä lehti on kuin aikakone? Ottamalla vanhalta paperilta vahvasti tuoksuvan Kotkansiiven, voit aistia ne vuodet, jotka sinut kanteen präntätystä julkaisupäivästä erottavat. Neljä vuosikymmentä on kulunut ensimmäisen numeron ilmestymisestä, mutta nostamalla sen pöydältä käteensä silmiemme eteen alkaa nousta kuvia jostakin kaukaa, ehkä harmaantuneita ja kaukaisia, mutta silti kirkkaita. Toisille, ne ovat muistumia nuoruudesta, toisille teinivuosilta ja vanhimmille meistä aikuisiältä. Useimmille meistä nämä kuvat kumpuavat kuitenkin vanhempien partiolaisten tarinoista, kirjoista ja omasta mielikuvituksesta - niistä ajatuksista, joita Kotkansiipi mieleemme tuo.

Oikeastaan ensimmäinen Kotkansiipi ei nähnyt päivänvaloa aivan 40 vuotta sitten, sillä se ilmestyi joulun alla vuonna 1958. lehteä toimittivat tuolloin Lasse Larinkorpi ja Pekka Aarnio. Toimitus sijaitsi osoitteessa Maariankatu 4 B29. Kotkansiivessä oli tuolloinkin juttuja niin menneistä tapahtumista, kuin partio-ohjelman kannalta tärkeistä aiheista - tällä kertaa punoksista. Weko kertoi kuulumisia Turun ensimmäiseltä metsäpolkuretkeltä ja kolkkajohtaja Kirppu taas kirjoitti seuraavasti:

kuin kääriä hihat ja järjestää hyväntekeväisyyslounas. Tuolloin tilaisuuden tuotto luovutettiin Pakolainen 66 keräykseen. Samassa lehdessä kerrottiin myös Siiven sijoittumisesta kaupungin seuralehtikilpailussa kolmannelle sijalle rakkaan kilpailijamme Reimarin ja erään toisen lehden jälkeen. Arvostelussa mainittiin mm. että lehden sisältö oli "[O]soittelevan opettavaista" ja"sovinnaisen vanhanaikaista".

Kahdeksan vuotta myöhemmin lehden sivuilla seikkaili edelleen Harry Koskisen taiteellisesti suorastaan loistokas sarjakuva Untamosta, hämäläisen heimovanhemman Ukko Satatiedon pojasta. Energiakriisin merkeissä lukijoita muistutettiin myös energiansäästöstä, Pentti Huovinen kertoi radioamatööritoiminnasta ja lukijat sivistyivät myös pelastuspalvelutoiminnasta, jota Turussa harjoitettiin jo tuolloin vapaaehtoisvoimin sangen aktiivisesti. Tämä siis Kotkansiivessä 1/1974.

Paria vuotta myöhemmin vuoden 1976 kakkosnumerossa uutisoitiin vartiojohtajien ja apulaisjohtajien vierailusta Partiomuseoon, jonka mielenkiintoisena kohteena jo silloin oli tuo jo lähes kaikkien tuntema avaimeton lukko. Lehdessä kerrottiin myös TSK:n eräpoikaosaston moottorikerhon, Motor teamin, perustamisesta. Jäseniä olivat Epa, Rutari, Pete ja Öste. Kunsteni vietti tuona kesänä 30-vuotisjuhliaan, jonka "kunniaksi" niemeen kaiketi sitten saatiin myös sähkö. Weko kirjoitti aiheesta: "Tytöillä on jo oma alueensa Nauvossa. Nyt olisi poikienkin tarvis päästä pois Kunstenista ennen kuin `kolhoosilaiset tallaavat alleen'." Niin, ja taas kerran toimitus valitteli juttujen vähyyttä.

1970-luvulla monien

Kotkan Siipien

kannet näyttivät tältä.

Kotkansiiven joulunumerosta 4 vuonna 1961 lippukuntalaiset saivat lukea surullisen uutisen lippukuntamme pitkäaikaisen johtajan Unto Aron poismenosta. Lehdessä jatkui Päkän melkoisen laajaksi lopulta paisunut esperanto-kurssi ja sen sivuilta löytyi myös Pq:n kommentteja donitsin käyttökelpoisuudesta tosiolosuhteissa, josta muistaakseni lippukunnanjohtajallamme Jonillakin on Kunstenista karvaita kokemuksia. Tuolloin Kotkansiiven virallisella haastattelupalstalla "Sähvösohvalla" istui Pekka Miesvirta. Nykyinenkin toimitus on aika ajoin harkinnut mainitun sohvan henkiinherättämistä, joten odottakaapa vaan mitä vielä tapahtuu.

Ensimmäinen Kotkansiipi vuonna 1964 oli Sextant-vesinumero, jonka meripartio-osastomme julkaisi nimissään. Dani (von Weissenberg) kertoi viikinkien idäntiestä ja Harry Koskisen loistavan kuva-aukeaman avulla sinikotka saattoi tutustua merenkulun historiaan kaikessa lyhykäisyydessään. Numerolla oli varsin vahva koulutuksellinen anti, sillä Sextant omien sanojensa mukaan halusi tarjota myös lippukunnan maakravuille kosketuksen suolaiseen veteen.

Kahta vuotta myöhemmin vuoden 1966 joulunumerossa Lasse kirjoitti viimevuotisen konserttilounaamme esi-isästä. "Olis kivaa järjestää oikein komiat päivälliset", hän kertoo partiopiireissä legendaarista mainetta niittäneen lippukuntalaisemme Aku Leinon tuumailleen. Mikäs siinä sitten muu auttoi,

60-luvun KotkanSiipien

kansitaidetta.

SUTO 98

NAUVOSSA

15.-19.2.-98

Me järjestimme jo perinteisesti hyvällä yhteistyöllä vuotuisen talvileirimme yhteistyössä yläkerran tyttöjen kanssa. Se miten leirinjohtajat Krisse ja Terhi selvisivät urakastaan, miten leiriläiset selvisivät johtajistaan ja mitä tämä mystinen nimi Suto tarkoittaa, selviää seuraavassa.

Sunnuntaina oli kolon edessä valtava määrä ihmisiä sekä suuren suuri tavaravuori. Kyseessä oli tietenkin vuoden 98 kohokohdalle NT:n ja TSK:n yhteiselle talvileirille lähtö. Leiri alkoi hiihtolomaviikon sunnuntaina ja päättyi seuraavana torstaina. Leirin nimi kuvasikin tätä hyvin: Su-to. Huhuttiin myös leirin nimen liittyvän jollakin

salaperäisellä tavalla sukellusveneiden torjuntaan. Ihmiset ja tavarat saatiin sullottua bussiin suhteellisen nopeasti ja päästiin matkaan. Hetken aikaa iloittiin siitä, kuinka helposti kaikki oli mennyt tähän asti, kunnes mukavana yllätyksenä kuultiin Tuukka-ressukan jääneen kololle. Onneksi tästä ei kuitenkaan muodostunut sen suurempaa ongelmaa, sillä Tuukka pääsi perille muilla kyydeillä.

Uuvuttavan tavaroiden perille raahaamisen jälkeen koitti pieni lepohetki. Ruokailun, telttojen pystyttämisen ja havujen hakemisen

jälkeen oli vuorossa myrskäreiden kokoaminen. Tästä ohjelmasta syntyi jopa jotain sellaista mitä voitiin käyttää pimeyden iskiessä. Taas syötiin. Illan jo hämärtyessä oli vuorossa iltanuotio. Siellä leikittiin hauskoja

tutustumisleikkejä, lauleskeltiin ja kisailtiin. Leiriläiset painuivat omiin makuupusseihinsa nauttimaan kaminan lämmöstä. Ja savusta. Tämän savu-ongelman ratkaisivat leirimme tosimies-johtajat poistamalla piipun päästä tukkeutuneen "suodattimen".

Seuraavana aamuna kaikki heräsivät (kukin omalla tavallaan). Tänä aamuna sujui lipunnostolaulu lievästi sanottuna huonosti, mutta ei lipunnostokaan hyvin mennyt. Tällöin oli Krissen mahtavan vision ansiosta käänteinen päiväjärjestys eli nautimme aamulla iltapalaa. Eli hodareita. Teimme aamupäivän aikana Kaitsun johdolla puunkantotelineet, joiden avulla kannoimme puita telttoihimme koko loppu leirin ajan. Iltapäivällä väsäsimme itsellemme henget ja illalla istuinalustat. Illalla myös leikittiin. Iltapalaksi söimme muroja ja kiisseliä.

Tiistai valkeni kylmänä ja kirkkaana. Tällöin oli kauan odotetun haikin vuoro. Matka kuljettiin telttavenekunnissa (yhteensä 3 kappaletta) toisia venekuntia bongaillen. Jokaisesta "bongatusta" venekunnasta sai pisteitä. Valitettavasti kaikki saivat pisteitä yhtä paljon eikä tämä ratkaissut kisaa. Ruokarastilla söimme ja kisailimme hurjasti. Lajeja olivat mm. tukkihumala, köydenveto ja kottikärryily. Takaisin kävelimme yhdessä. Illalla saunoimme ja testailimme istuinalustojamme. Yöllä nukuimme (yllätys).

Keskiviikkoaamuna oli huomattavasti lämpimämpi kuin tiistaina. Aamurituaalit sujuivat tutulla tavalla eli hieman kangerrellen. Kiittelimme monta kertaa lämpöisempää ilmaa, sillä keskiviikkona oli

leirimerkkien teon aika. Ennen tätä

lämmitimme itsellemme nuotiolla perunoita ja vartaita. Vartaiden sisältö vaihteli hieman ihmisestä riippuen.Löytyi lihavartaita, kasvisvartaita ja hedelmävartaita. Iltapäivällä todellakin teimme nämä leirimerkit, toisen vanerista ja toisen kankaaseen painamalla. Illalla leikimme sissileikkiä ja lipunryöstöä käyttäen maanantaina tekemiämme valtavan hienoja henkiä.

Vietimme iltaa nuotion äärellä nauttien erilaisista ohjelmista. Eräs suurta innostusta ja ihastusta herättänyt ohjelma oli laulukilpailu, johon osallistui muutamia pahaa-aavistamattomia leiriläisiä. Kilpailun voittajat olivat kuitenkin johtajiston edustajat Sunna ja Kaitsu. Väsyneimmät sammuivat hyvin nopeasti olihan tämä jo neljäs ohjelmantäytteinen päivä raittiissa ulkoilmassa keskellä luontoa. Osa porukasta jäi vielä nauttimaan viimeisestä illasta ja valvoi pikkutunneille saakka. Viimeisenä leiriaamuna kaikki olivat totutun väsyneitä. Aamupalan ja muiden aamuhommien jälkeen alkoi leirin purku. Teltat kaadettiin ja

tavarat raahattiin tien viereen. Iltapäivällä tungimme itsemme taas bussiin ja kotimatka alkoi. Matka sujui hiljaisesti. Leiri oli hyvä. Ruokakin oli maukasta. Kiitos kaikesta johtajille.

Niittyset

TOSIMIESRETKI

6. - 8. 2. 1998

Sehän on vale, että partiolaiset ovat nössöjä. Päinvastoin! Juuri partiossahan pojista juuri tehdään miehiä, todellisia miehiä, vaikka jotkut kehtaavat väittää, että se oli jokin muu paikka. Tätä tulevaa uraa onkin sitten mitä sopivinta testata venekunnanjohtajille ja vaeltajille suunnitellulla spesiaaliretkellä, joka oli juuri niin haudanvakava, miltä se kuulostaakin.

Heikki Hannula

Lähtö tapahtui kololta perjantaina 6. 2. noin kello 1845 johtajiston autoilla salaiseen kohteeseen. Aivan heti emme kohteeseen päässeet, vaan pistäydyimme ajamaan rallia paikallisen Seon ympäri, etsimme Vehmaalle kadonnutta paikallisten pikkuteiden aikaansaaman ralli- innon riivaamaa Kutilaa sekä harjoittelimme Kaitsun johdolla autosuunnistusta.

Pääsimme kuitenkin kohteeseemme, Vehmaalle, kiitos kuitenkin Mika-Petteri Kutilalle joka ilmeisesti oli jo kartoittanut kaikki Vehmaan pikkutiet. Moottorisahassa nakki paloi sitä tahtia, että telttakepit olivat valmiit tuossa tuokiossa, mistä taasen seurasi, etttä teltat olivat pystyssä ennen aamua. Iltapalalla saimme purra kuivaa korppua.

"Päivän mittaan saimme tehtyä itsellemme tosimiespallit"

Aamun sarastaessa aikaisin, kun aurinko oli nousemassa, nukkuivat tosimiehet vielä tietenkin teltoissaan... Vasta tunteja myöhemmin heräsimme ja söimme tukevan puurottoman ja vellittömän tosimiesaamiaisen. Savulihaslice oli tosin hieman makuhermojakutkuttelematon vaihtoehto, varsinkin kun yöllä telttamme kaminan piippu oli yöllä vääntynyt ja tuprutellut hyvän ajan savua telttan. Noo tosin jos syöjä on savustettu niin kai syötäväkin voi sisältää samaa savun aromia.

Päivän mittaan saimme tehtyä itsellemme tosimiespallit, kayttäen tietysti tosimiesmäisesti sähkötyökaluja jotka imivät virtansa Hondan generaattorista. Päivän päätteeksi kokoonnuimme iltanuotiolle jota höystimme makkaralla, dino "hiilihappotuoremehulla" ja tosimiesiltanuotio- ohjelmalla, joka sisälsi toisia alentavia runoja, näytelmiä tai leikkejä.

Koitti uusi räntäinen päivä. Aikainen, limainen kostea aamu. Kun viereisen teltan asukit eivät tahtoneet palata tosimies Nukku-Matin mailta todelliseen tosimiesmaailmaan, herätti Kaitsu heidät tavalla josta Texasin moottorisahamurhaajakin olisi ollut kateellinen. Mutta ei siitä enempää, jääköön se unikekojen pahimpiin painajaisiin.

Loppupäivä kuluikin leirin purkamisen merkeissä. Kaadoimme myös yhden paikallisen havupuun (ei pitäjän suurinta kuitenkaan ) luodaksemme siitä maston Sextantille. Aika näyttää edustaako kasvi Sinikotkia Sextantin mastona vai TSK - hammastikkuina tai kenties jonain selluloosapöpperönä.

Lopulta hyvästelimme vielä paikallisen Seon tavalla, jota ei näe edes JohnWayne-länkkäreissä intiaanien hyökkäyspiiritysten muodossa. Kun vihdoin pääsimme Turkusseen ja kolollemme, asetimme teltat sun muut vehkeet roikkumaan. Pääsimme kotiin huomattavasti muita ylevämpinä, TOSIMIEHINÄ.

"Kaitsu heidät tavalla josta Texasin moottorisahamurhaajakin olisi ollut kateellinen"

Aamun sarastaessa aikaisin, kun aurinko oli nousemassa, nukkuivat tosimiehet vielä tietenkin teltoissaan

HII-OHOI !

Laiva on lastattu...

Oskari Huiskala

...eli purjehduskausi on taas alkamaisillaan ja tavoitteena tietystikin se, että kaikki sinikotkat pääsevät osallistumaan koulutusaluksemme, s/y Rhean, purjehduksiin. Koska puutteellinen tai vääränlainen varustus voi pilata muuten mukavan purjehduksen, käydään vielä kerran läpi mitä ja miten Santeri Sinikotka pakkaa mukaansa viikonloppupurjehdukselle (tai pidemmälle).

Santeri aloittaa kassin valinnasta. Vaikka hänet on juuri venekunnassaan opetettu pakkaamaan tavarat rinkkaan tai reppuun, jota on helppo kuljettaa mukanaan, voimme nyt hetkeksi unohtaa sen tyyppiset kantovälineet. Rinkka ei nimittäin ole niitä kaikkein kätevimpiä välineitä säilyttää veneessä, jossa luonnostaan on yleensä ahdasta. Santeri valitsee siis pehmeän kassin, joka on Rheassa hyvä sulloa sopivaan paikkaan ja joka ei merenkäynnissäkään kolhi paikkoja.

Esimerkiksi Santerin arpajaispalkintona voittama pankin mainoskassi on mitä loistavin purjehduskassi. Sinne myös mahtuu helposti paljon tavaraa. Vaikka kassi pakattuna painaa paljon, ei se tällä kertaa haittaa - kassihan vain viedään veneeseen ja sieltä pois. Turhaa tavaraa ei tietenkään Santerikaan mukanaan kanna.

Oikeat vaatteet ovat purjehduksen tärkeimmät varusteet. Ongelmalliseksi varustautumisen tekee se, että merellä on pääsääntöisesti aina kylmä. Vaikka satamassa aurinko helottaisi täydeltä terältä, voi merellä illan kääntyessä yöksi olla hyvinkin viileää - ja märkää. Niinpä kassiin onkin varattava kaikkea mahdollista shortseista villapipoon ja kaulahuiviin.

Kunnollinen pukeutuminen alkaa aina alusvaatteista. Maailmanympäripurjehtijat eivät milloinkaan käytä puuvillaisia alusasuja,

koska kastuessaan hikoilusta tai merivedestä ne tuntuvat kylmiltä sekä hitaasti kuivuvina ne voivat veneen olosuhteissa homehtua. Sen sijaan Rhealla - varsinkaan viikonloppupurjehduksella - eivät olosuhteet ole ihan tätä luokkaa, joten Santeri heittää kassiinsa tavalliset, mutta lämpimät pitkät kalsarit ja pitkähihaisen poolopaidan. Periaatteessa paras ratkaisu olisi urheilukerrasto, joka siirtäisi kosteuden pois iholta. Lisäksi Santeri varustautuu riittävällä määrällä pikkukalsareita, t-paitoja ja puhtaita sukkia.

Alusvaatteiden päälle puetaan toinen, lämmittävä kerros. Se voi olla puuvillaa, villaa tai fleeceä. Santeri valitsee vaatekaapistaan collegehousut ja juuri ostamansa tummansinisen Rhea-villapaidan. Onhan komeaa, kun miehistöllä on yhtenäinen asustus. Tosin Santeri aikoo ensi jouluna toivoa joulupukilta partiokaupan ikkunassa näkemäänsä fleece-pukua. Materiaalina fleece nimittäin on ylivertainen perinteisiin kankaisiin verrattuna: se on kevyttä, hengittää hyvin ja kuivuu tosi nopeasti. Valitettavasti vain kaikkein halvimmat fleecet eivät ole kovin kulutuksen- ja pesunkestäviä.

Päällysvaatteet ovat kaikkein ongelmallisimpia. Merellä niiden on oltava sekä lämpimiä että tuulenpitäviä, usein myös vedenkestäviä. Santeri hakeekin varastosta lämpimät haalarit, ne joita hän käytti talvileirillä. Varsinkin yöllä tai aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä purjehdittaessa ne eivät ole mitenkään liian lämpimiä - joskus jopa päinvastoin. Myös toppapukuja tai lasketteluasuja voi käyttää. Lisäksi Santeri haluaa ottaa mukaan hieman kevyemmän asun. Hän pähkäilee kauan, valitsisiko uuden tuulipukunsa. Sekin on ihan hyvä vaihtoehto, mutta loppujen lopuksi hän päätyy vanhempaan retkeilypukuun, koska sekin pitää

hyvin tuulta ja sen kanssa voi rauhassa pelata jalkapalloa rantaniityllä tai kiivetä puuhun etsimään rähmäkuukkelin pesää, eikä äiti valita tahroista. Myös pipo, kaulahuivi, villasukat ja muutamat hanskat, joista vähintään yhdet oikein lämpimät, kuuluvat purjehduksen pakollisiin varusteisiin ympäri

Valokuvat: Joonatan Ahlroos

Rhean merimiehistöä Tall Ships' Race 1996:lla

juokseva vesi, joten hampaat toki pestään

päivittäin.

Nyt kassi alkaakin jo olla varsin täynnä, mutta vielä puuttuu tärkeitä tavaroita. Makuupussi tarvitaan nukkumista varten, ja sen lisäksi Santeri muistaa pyytää äidiltä aluslakanan sekä tyynyliinan. Nämä ihan vain suojaamaan Rhean patjoja ja tyynyjä. Makuupussin tilalle voisi toki ottaa peiton ja lakanan, mutta Santerin mielestä makuupussi on paljon kätevämpi väline. Eikä pussin tarvitse olla mikään -40 astetta kestävä, kyllä veneessä on lämmityslaite.

Laatikkonsa kätköstä Santeri kaivaa erilaisia partiovälineitä, joita hän ei kuitenkaan kaikkia tarvitse mukaan. Huivi on tietysti partiolaisella aina mukana, samoin suorituskirja. Veneelle lähdettäessä nimenomaan uusi, valkoinen Rhea-suorituskirja. Se onkin yksi tärkeimmistä varusteista, sillä Rhealla Santeri oppii uusia taitoja ja saa monia suorituksia. Myös muistiinpanovälineistä voi olla hyötyä, samoin pienestä taskulampusta. Sen sijaan puukkoa, kompassia, tulitikkuja yms. tarvikkeita Santeri EI tarvitse. Ruokailuvälineetkin saa Rheasta, samoin pelastusliivit. Jos Santerilla olisi omat, hyvät liivit, hän voisi tietysti ottaa ne mukaan.

Viimeisimmäksi Santeri sulloo jo pullottavaan kassiinsa karkkipussin sekä pelikortit ja kivan kirjan. Toisinaan veneessä nimittäin saattaa olla rauhallisia hetkiä, jolloin voi hetkeksi vetäytyä niiden pariin. Sipsejä tai muuta murustavaa Santeri ei tietenkään ota mukaan - kuten ei myöskään paperipäällysteisiä ja tosi roskaavia karkkeja.

Lähtiessään ovella Santeri vielä varmistaa, että kaikki tarpeellinen on mukana. Vaatteet, makuupussi, suorituskirja... Rahat! Aivan - purjehdus maksaa 100 mk, lisäksi Santeri ottaa säästöpossusta muutaman kolikon ihan vaan siltä varalta, että reitin varrelle sattuisi jäätelökioski tai saaristolaiskauppa.

Näillä ohjeilla Santeri siis selviytyi pakkaamisesta ja kaikki tarpeellinen tuli mukaan. Seuraa sinäkin näitä

Vertailun vuoksi:

WHITBREAD ROUND THE WORLD

-kilpailun

varustelista:

Oskari Huiskala

Lähde: Swell 1/97

Lämpimille osuuksille:

- Purjehduskengät TAI saappaat

- 2 keinokuituista alusvaatekertaa

- ohut fleecepuku

- paksu fleecepuku

- Gore-Tex -purjehduspuku

Kylmille osuuksille näiden lisäksi:

(EI SAA ottaa lämpimille osuuksille)

- Saappaat

- hanskat

- fleecepipo

- fleee-kommandopipo

- kolmas fleecepuku

- makuupussi

(vain 6 kpl 12 hengen miehistölle, koska ajetaan vahdeissa)

Sampo- ja akelatapaaminen

Jenni Takala

Varsinkin sudenpentujaoston ongelmana on viime aikoina ollut, ettei muihin tapahtumiin kuin lajo-kursseille ole ilmoittautunut tarpeeksi osallistujia. Kursseille on sitten puolestaan ilmoittauneita jopa liika, viime syksynäkin oli pakko järjestää kaksi kurssia. Jotta jotain sentään saataisiin aikaiseksi, järjestettiin 4.-5.4. yhdessä vartioikäisten jaoston kanssa sampo-akela tapaaminen. Tapaamiseen saapui parisenkymmentä ihmistä, noin puolet jaostolaisia. Itse olin tapaamisessa akelan ominaisuudessa, en jaostolaisena. Sain myös Kaitsun lähtemään mukaan, henkiseksi tueksi ja seuraksi, niin kuin hän itse ilmoitti.

Odotimme tapaamiselta ehkä enemmänkin rentoa yhdessäoloa kuin partioaatetta, jota tapaamisessa saimme yllin kyllin. Keskeisiä teemoja kun oli partioihanteiden toteuttaminen sampojen ja akeloiden toiminnassa ja se, miten vj:n ja lajojen toiminnassa voitaisiin ihanteet huomioida. Käsitykset ihanteiden toteuttamisesta vaihtelivat runsaasti lippukunnittain...

Pohdimme myös erästä ikuisuusongelmaa, mitä siirtymävaiheessa tapahtuu ja miksi moni lopettaa toiminnan siirtyessään sudenpennuista venekuntaan. Loppujen lopuksi mitään ratkaisua ei esitetty, keskityimme vain keskustelemaan siitä, miten eri lippukunnat toteuttavat siirtymävaihetta. Keskustelimme myös omasta kummisysteemistämme venekunnanjohtajia tukevana toiminnan muotona, mutta hyvin tylysti saimme kuulla, ettei se voi toimia... Tulin kyllä itse siihen tulokseen, että oma siirtyväislauma on ainakin parempi vaihtoehto kuin monien muiden mallit.

Tällaisesta tapahtumasta kun on kyse ei tietenkään voida jättää huomiotta myöskään päihdeteemaa. Mielipiteet jakautuivat moneen suuntaan, niihin jotka ajattelivat aiheesta täysin käsittämättömiä ja niihin joiden mielipiteet olivat vielä sitäkin uskomattomampia. Kun keskustelu heti alkuun kulkeutui tälle linjalle, jätti moni vähän realistisempi osanottaja oman mielipiteensä ilmaisematta pelätessään yleistä lynkkausta. Tapaamisen hauskin osuus alkoi vasta virallisen ohjelman päätyttyä ja moni uskalsikin tuoda ajatuksiaan julki päivän useista puheenaiheista vasta tässä vaiheessa. Rento yhdessäolo jatkui aina aamu viiteen pienen porukan kanssa useimpien vaivuttua unten maille jo puolilta öin. Tapahtumasta jäi suhteellisen positiivinen kuva juuri tämän epävirallisen osuuden ansiosta. Aamulla livistimme paikalta muiden jäädessä siivoamaan Tortinmäen kurssikeskusta. Meillä kun oli kiire Rhean kevätkunnostukseen...

Uusia tuulia koulutukseen...

RHEA-

SUORITUSKIRJA

tuli käyttöön!

Muistaako joku vielä 1980-luvun alkupuolelta peräisin olevan Rhea-suorituskirjan?

Nyt tämä kyseinen opus on taas tulossa käyttöön venekuntalaisten koulutuksessa. Suorituskirjan kuusi erilaista vaihetta tehdään siten, että kaksi helpointa, F ja E, kuuluvat III luokan suoritukseen. Kaksi seuraavaa, siis D ja C, pitää suorittaa II luokan aikana. B-vaihe sisältyy I luokan suoritukseen ja vaativin eli A jää jäljelle päällystön koulutukseen.

Venekunnanjohtajat ja kipparit ovat jo saaneet aiheesta lisätietoa. Kaikkien venekuntalaisten pitäisi saada oma kappaleensa. Jos et vielä ole saanut tätä arvokirjaa, kysy VJ:ltasi!!

Otathan tämän pienen, valkokantisen vihkon mukaan aina Rhealla tai Sextantilla purjehdittaessa - myös iltapurjehduksille! Aina voi oppia uusia taitoja. Muista myös pyytää VJ:aa tai kipparia kirjoittamaan suoritukset vihkoosi!

Suvi Tanner, LiPi

On se vihdoin todistettu, että maailmanlopun jälkeistä elämää tulee olemaan, sillä heti alkuräjähdyksen jälkeen odotettavissa on

TALVI-SM 2001

Vuosituhannen vaihteessa tapahtuvaan maailman loppuun jaksavat yhä uskoa monet, mutta lohdutuksena heillekin vakuutettakoon jonkinasteisen elämän pallolla jatkuvan viimeistään helmi-maaliskuussa 2001. Liedon Eränkävijöiden, Turun Sinikotkien ja Littoisten Pirtapiikojen osalta elämä jatkuu ja saa uusia ulottuvuuksia jo paljon kyseistä ajankohtaa aiemmin, sillä näiden lippukuntien tehtävänä on kantaa huolta tuolloin paikkansa ottavien Suomen Partiolaisten talvimestaruuskilpailujen järjestelyistä.

Kisanakin viuhahdettua piirillemme päätettin vastuu kisoista siis antaa näille kolmelle lippukunnalle, joiden edustajat vastuunsa ja velvollisuutensa tuntien ovatkin jo ryhtyneet

ankaraan pohdiskeluun järjestelyjen tiimoilta. Kisa-asioiden tiimoilta on jo kokousteltu

Valokuvat: Jyrki Tuominen, TuMe

Jos järjestämme SM-kisat yhtä innokkaasti kuin Myrskylintu kisaa, ei huoleen ole syytä.

ja alustavia suunnitelmia saatu kasaan mukavanlaisesti. Suunnitelmissa on vielä jonkun aikaa jatkaa samaan malliin pienehköllä porukalla ydinkysymyksiä miettien ja sitten vähitellen kisaorganisaatiota suuremmaksi lihottaen.

Varsinaisia faktoja ei vielä ole montaa esittää. Suunnitteluaikataulua on mietitty eli on yritetty asettaa tavoitteita siitä, milloin eri osa-alueiden tulisi olla valmiita tai henkilöiden, paikkojen ja tehtävien lukkoon lyötyjä. On myös käyty keskustelua siitä, minkä luonteiset kisat haluaisimme järjestää ja mitä asioita pidetään tärkeinä, jos tähtäimessä ovat kilpailut, jotka mahdollisimman hyvin vastaavat kisailijoiden odotuksia ja täyttävät partiomaisuuden kriteerit. Liikkelle on lähdetty aikaisemmin kuin yleensä vastaavanlaisia tapahtumia suunnitellessa. Pitkään venyvällä aikataululla yritetään vähän lievittää viime hetken paniikkia ja todellakin saada kisoista harkiten ja huolellisesti tehdyt. Kokouksissa on myös tullut esille monia erittäin hyvätasoisia ideoita hajanaisita asioista. Yhteistyö maanomistajien kanssa on esimerkiksi jo mainioihin suunnitelmiin pohjautuen hyvällä alulla.

SP:n talvikisoissa ovat edustettuna kaikki sarjat nuorimmista vartiolaisista vanhoihin konkareihin, joten tehtäviä tarvitaan aikamoinen määrä. Myös kilpailijoiden lukumäärä tulee olemaan suuri, mikä taas asettaa vaatimuksia järjestelyjoukon koolle. Kisat tullaan järjestämään oman piirin alueella ja

talvikisojen ollessa kyseessä tarkoitushan olisi, että kilpailijat etenevät maastossa hiihtäen.

Kaikki halukkaat, vähän vähemmän halukkaat ja täysin haluttomatkin tulevat mukaan järjestelyihin jossain vaiheessa. Jos jollain jo nyt kaihertaa mielessä jokin kisoihin liittyvä asia tai idea, on suotavaa saattaa se kisajärjestelyihin sekaantuneiden henkilöiden tietoon mitä pikimmin. Kysyä saa ja pitää aina ja kaiken aikaa. Heti oitis kannattaa kaikkien ruveta varautumaan siihen, että vuoden 2001 lähestyessä tehtävää riittää. Kaikkia lippukunnan vartioikäisiä ja sitä vanhempia tullaan tarvitsemaan. Apua anellaan varmasti myös taustajoukoilta, joten kotona voi vanhemmillekin mainita asiasta. Valmentautuminen kisan järjestämiseen on hyvä aloittaa piirin kisa-aiheisilta kursseilta: järjestelytoimikunta-, rastipäällikkö-, rastihenkilö- ja valvojakurssit. Kurssien lisäksi itse kilpaileminen on ehdoton tehokeino hyvän kisanjärjestämiskunnon kohottamiseksi. Varsinkin talvikisoissa tullaankin lähivuosina näkemään hurjat määrät LEK:n, TSK:n ja LiPin edustajia. Eikö?

Oman lippukuntasi "edustajat" kisaorganisaatiossa ovat tällä hetkellä

Antti Puro, p. 230 9441,

Joni Holmroos, p. 251 6542 sekä

Lauri Luoto, p. 2336 328.

Älä epäröi ottaa heihin yhteyttä, mikäli kiinnostuksesi heräsi!

Koska olemme mukana

järjestämässä 2000-luvun

ensimmäisiä SM-kisoja

on tämä hyvä tilaisuus tehdä

hyvä esimerkkisuoritus muulle

partiotaidoissa kilpailevalle

Suomelle.

toivomme saavamme lisämiehitystä rasteille tarpeen mukaan muista lippukunnista. Rastimiehiä tarvitaan nimittäin huomattavan paljon, mutta koska nämä ovat meidän kisamme, tarvitsemme mahdollisimman monen Sinikotkan aktiivista osaanottoa kisojen valmisteluun sekä toimeenpanoon. Kilpailutyöryhmä onkin jo aloittanut kisojen

suunnittelun ja työtä kyllä riittää - ei ehkä vielä kaikille, mutta lähempänä kisoja ja varsinkin itse kisapäivänä, lauantaina 6.2.1999, jokaisen antama työpanos on tärkeä.

Kirjaa siis jo nyt tämä päivämäärä ylös itsellesi ja pidä huoli, että näemme sinutkin

jossain työtehtävässä kisoissamme. Jos tuntuu, että kisajärjestelyt alkoivat jo nyt kiinnostaa, ota yhteyttä Joonatan Ahlroosiin tai Lauri Luotoon. Muuten lisätietoa jaetaan myöhemmin.

Tärkeä Sinullekin:

KISAT

6.2.1999

Mika Petteri Kutila

Kaikistahan on äärimmäisen mukavaa ja virkistävää ottaa osaa partiotaitokilpailuihin ne jotenkin onnistuvat tyhjentämään mielen arjen huolista (vaikkei tätä välttämättä huomaakaan kisan aiheuttaman fyysisen ja henkisten kivun ohessa). Ensi talvena piirin

talvimestaruuskisat jäävät kuitenkin Sinikotkilta kilpailematta, sillä olemme silloin järjestävänä lippukuntana. Me siis hoidamme kaiken kilpailuun liittyvän - etukäteisvalmistelut, tehtävien suunnittelun ja toteutuksen, pisteenlaskun sekä kaiken paperityön. Kilpailuja ei kuitenkaan saada vietyä läpi täysin omin voimin; kisapäiväksi

www.tuug.org/~isto/kotkansiipi

Isto Vatanen

Hauskaa kevättä jälleen kaikenikäisille sudenpennuille ja muille itsensä vielä sudareiksi tunteville. Kevätkausi on taas lopuillaan ja meidänkin aika heittää viimeistään nyt hyvästit koloilloille syksyyn saakka, jolloin joukkomme onkin taas osittain vaihtunut siirtyvien lähdettyä venekuntiin ja uusien sudenpentujen kavuttua ensimmäiselle askelmalleen partion koko eliniän jatkuvassa portaikossa, jossa voi aina astua vielä vähän ylemmäs.

Lippukunnassamme on toiminut keväälläkin kolme laumaa. Nuorimmat sudenpennut ovat kokoontuneet Katin ja Milkkiksen johdolla tiistai-iltaisin, seuraavaksi vanhemmat maanantai-iltaisin Jennin, Kaitsun ja Ilkan kanssa, ja Isto ja Juha keskiviikkoisin siirtyvien johdolla. Paljon kaikkea on saatu aikaan ja monessa paikassa on myös käyty tutustumassa.

Koloiltojen loppuminen ei kuitenkaan lopeta toimintaa, vaan se jatkuu edelleen kaikkien kesään kuuluvien tapahtumien merkeissä. Runsaan neljän viikon kuluttua pääsemme kaikki purjehtimaan. Nuoremmat sudenpennut, maanantai- ja tiistailaumat, tiistaina ja keskiviikkona 26. ja 27. toukokuuta ja siirtyvät kesäloman ensimmäisenä ihan kokonaisena päivänä sunnuntaina 31.5. Kaksi ensimmäistä purjehdusta ovat tuttuun tapaan iltapurjehduksia, mutta siirtyvien kanssa olemme lähdössä merelle kokonaiseksi päiväksi.

Heti seuraavalla viikolla purjehdusten jälkeen alkaakin sitten koko kesän odotetuin tapahtuma. Neljä päivää kestävä kaikkien varsinaissuomalaisten yhteinen sudenpentujen piirileiri nousee Sauvon Ahtelaan 4.-7. kesäkuuta, jolloin kaikki asterixit ja obelixit pääsevät kunnolla villisikajahtiin ja ties mihin. Tammileiristä onkin sitten aikaa toipua parisen kuukautta, kunnes taas elokuussa voi alkaa odotella postikorttia ja tietoa siitä koska syksyllä taas aloitetaan.

Olleita ja menneitä

Koskapa syksyinen Kotkansiipi ilmestyi epätavallisen ajoissa on viime numeron ilmestymisen jälkeen käyty peräti kolmella sudariretkellä. Marraskuun lopulla 22.-23.11. joukko punanahkoja tai länkkäreitä tai- no

miten hyvänsä- ratsasti kaviot kopsuen kohti Villiä länttä ja Fort Kunstenniemen rajakaupunkia. Willi Länsi 1997 retkellämme pidimme kaikenlaista hauskaa ja opimme hurjasti erilaisia asioita aina keppihevosen hoidosta, maissin paahtamiseen ja nuotion sytyttämiseen. Tiettävästi tällä retkellä valkoihoisten siirtolaisten ja paikallisen intiaaniheimon kesken ei käyty mitään epätavallisen suuria kahakoita.

Heti tammikuun alussa pahimmasta uuden vuoden aiheuttamasta huumasta toivottuaan sudarijohtajisto suuntasi kulkunsa taas kerran Kunsteniin entisen lippukunnanjohtajamme Lasse Larinkorven lippukuntamme käyttöön lahjoittamalle kämpälle, Lipille näin ystävien kesken. Retken tarkoitus ei suinkaan ollut juonien punominen poikien päänmenoksi, vaan jo toisen perinteisen vähän vanhemmista sudareista koostuvan lauman retken järjestäminen. Tällä kertaa emme julkaise retkeläisten keski-ikää, mutta paljastettakoon että se oli jonkin verran tavallista korkeampi. Keksimme kaikkea uutta ja opetimme toisillemme vähän hyödyllisempiä ja myös vähän vähemmän hyödyllisiä taitoja ja tietoja, joita ilmeisen innokkaasti on sovellettukin kevään aikana. Tammikuun lopussa kaksi johtajiston edustajaa, Jenni ja Isto, katsoivat myös hyväksi lähteä Nuotiotyttöjen tällä

kertaa järjestämille laumanjohtajavihjepäiville, josta sieltäkin tuliaisina oli monia peikkomaisia ideoita. Itse vihjepäivät eivät teemastaan huolimatta kuitenkaan peikottaneet pahemmin lukuunottamatta säätä, joka oli jokseenkin epäinhimillinen ja muistutti lähinnä Siperiasta. Tästä järjestäjät eivät toivottavasti kuitenkaan olleet vastuussa.

Kalevala 1998

Siirtyväislauma lähti taas tänä vuonna perinteisesti omalle retkelleen. Mainittakoon, että edellisen kerran näin tapahtui runsaat kolme vuotta sitten. Retkiajankohdan mukaan sopivasti kalevalaisessa hengessä vietetty viikonloppu toivottavasti oli kaikkien mielestä onnistunut. Lähdimme vaihteen vuoksi liikkeelle jo perjantai-iltana. Vedenhaun, puunhakkaamisen ja kämpän lämmittämisen jälkeen uni maistui jo makealta. Lauantaiaamuna kahdeksan sudenpennun voimin toteutetun aamuherätyksen jälkeen päivän ohjelma alkoi ripeästi. Aamuherätyksestä vastanneille kiitokseksi mainittakoon, että harvana aamuna olen nauranut yhtä paljon kuin tuolloin.

Aamupäivällä teimme Laurin johdolla puutöitä ja saimme kukin valmiiksi käytännöllisen leirivaatepuun, jolle varmasti tulee tarvetta tulevilla kesäleireillä. Hienoa oli, että ainoana eräs paikalla ollut partiojohtaja, tälläkin kertaa se nimeltä mainitsematon allekirjoittanut, oli ainoa joka onnistui säh

läämään teräaseiden kanssa ja sahaamaan käteensä. Iltapäivällä suunnistimme Kunstenin metsiin ja etsimme rasteja ihan noikean suunnistuskartan avulla. Rastitehtävinä oli kaikkea kalevalaista kyisen pellon kyntämisestä ja hirvenhiihdosta Tuonelan joutsenen metsästykseen. Illalla vietimme aikaa painaen kämppämme uusiin

verhoihin kauniita partioliljoja ja näin mekin saimme osallistua tästä yhteisestä retkitukikohdastamme huolehtimiseen. Illan päätti iltanuotio ulkoilmassa, jonka aikana saimme seurata ja näytellä hurjaa kalevalaista näytelmää ja kuunnella selkäpiitä karmaisevaa iltanuotiotarinaa.

Sunnuntaiaamukin valkeni ja aamulenkin sekä -palan jälkeen oli aika jo siivota jälkemme ja valmistautua kotiinlähtöön. Vielä ennen retken loppumista pystytimme kuitenkin perinteisen Rambo-, vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa Joukahaisradan, jonka kaikki läpäisivät kerrassaan loistavin ajoin. Bussille ei sitten loppujen lopuksi tullut edes kovin suuri kiire.

Tupun, Hupun ja Lupun synttärit

Maanantai- ja tiistailaumojen kanssa lähdimme retkelle runsaan kolmen viikon kuluttua edellisestä 20.-22.3. Majoittauduimme perjantai-iltana heti Kunstenniemeen saavuttuamme Ristniemeen, jonne meidät oli toivomamme Eräkämpän sijaan valitettavasti sijoitettu. Jotta oikea sudenpenturetki olisi voinut alkaa, oli jokaisen toki saatava oma sudenpentulakkinsa, siis sellainen, jota kaimamme Ankkalinnassa käyttävät.

Valoisan lauantaiaamun aloitti pyörillä liikkuvan räpylöitään iloisesti läpsyttelevän ankan rakentaminen. Veistelimme, hioimme ja maalasimme vanerisia ankkoja, joiden aihiot pappakerho meille ystävällisesti oli työstänyt. Lounaan jälkeen ryntäsimme metsään etsimään peräti hämäräperäisen kartan perusteella sitä mitä kaikkea sieltä kenties saattaisikaan löytyä. Löytyihän sieltä myös sitten. Mummo Ankka oli vaihtanut vanhan sähköautonsa hieman modernimpaan, yhdellä rastilla tunnistettiin Ank

kojen sankan suvun hieman vähemmän tunnettuja jäseniä ja toisella Roope-setä, joka kylläkin taisi olla täti, esitteli eripuolilta maailmaa ansaitsemiaan kolikkoja ja arvuutteli minkä maalaisia ne oikein mahtaisivat olla. Illalla viimeistelimme ankat ja lopen uupuneina nukahdimme sananmukaisesti sijoillemme.

Sunnuntaipäivä kului vielä syödessä, leikkiessä ja siivotessa. Tällä kertaa ainakin osalla johtajista linja- autoon tuli ihan oikeasti jo kiire.

Jos joku lippukunnan nuoremman polven keskuudesta sattuu jossakin välissä havaitsemaan saaneensa tartunnan ns. lehtipöpöstä, voi Kotkansiiven toimitus mielihyvin lievittää siitä seuraavia pahoja vieroitusoireita. Vaikka vuosikokous valitseekin vain yhden päätoimittajan, ei toimitukseen liittyminen toki ole kiellettyä muiltakaan.

------

Lippukunnan omien ansiomerkkien lisäksi 60-vuotisjuhlassa jaettiin myös seuraavat Suomen Partiolaisten ansiomerkit:

Suomen partiolaisten

pronssinen ansiomitali:

Altti Holmroos

Olli Saarinen

Louhisuden solki:

Kai Koskinen

----

Jouluaattoa vietettiin viimeksi 24.12.1997. Huhutaan, että seuraava kerta tulisi jo niinkin pian kuin 24.12.1998.

----

Keittiö käyttöönkö- hä? Varo, K&K asialla!

----

Kotkansiiven urheilupalstalla seuraavanlaisia kisatuloksia tällä kertaa:

V-SP:n talvimestaruus "Akselin kampitus"

Vihreä

3. Myrskylintu

SP:n talvimestaruus "Hirvenhiihto 98"

Harmaa

5. Wanhad Kotkad

25. Wanhad Kotkad Junior

----

Huhut (S)/Y Sextantin ympärillä kiihtyvät. Osallistuuko salaperäinen ryhmä aluksella seuraavaan Whitbreadiin? Onko puumastokaupassa mastoa, jonka myös suku voi hyväksyä vai onko Sextantin kohtalona tosimiesten vehkeet? Entä mitä tapahtui viime jaksossa. Sen saat selville soittamalla Sextant-Onlineen 2617309-SEXTANT.

----

Lipillä kävijät voisivat sitten ystävällisesti muistaa myös lakaista lähtiessään. Tämä koskee sitten kaikkia lippukuntalaisia.

----

"Nimeltä mainitsematon sudarijohtaja" toimitti Kotkansiiven toimitukselle seuraavia sisäpiiritietoja:

Eero + Ulla

Severi + Mita

Juha + Annika

Roni + Annika

Antti + Henna

Erik + Minna

Päätoimittaja onnittelee kaikkia asianosaisia.

----

Lippukuntaa voi nyttemmin lähestyä sähköpostitse osoitteella:

mailto:tsk.v-sp@www.lpk.partio.fi

----

Lippukuntamme järjestää V-SP:n sisupartiolaisten mestaruuskisat, Kurnunkierroksen, Turussa 16.5.

----

Tätä kirjoitettaessa Tammileirille sudenpentujamme lähtee johtamaan neljä Sinikotkan veljestä, tuttavamme Santeri mukaan lukien.

----

Kiitoksia Juha Haapakankaalle teknisestä avusta lehden tulostamisessa.

----

Partiojohtajien kahvitilaisuus on tällä kertaa paraatin jälkeen Sigyn-salilla.

----

Turun puhelinluettelossa vuodelta 1997 sivulla 450 ensimmäinen nimi on Paasivirta.

----

Kotkansiipi esittelee myös helppoja ruokaohjeita. Etanat valmistetaan bourgognelaisittain seuravalla reseptillä. Puhdista bourgognelaiset etanat juoksevassa vedessä ja keitä ne sen jälkeen vähässä liemessä. Valikoi tuoreet etanat ja kuorruta ne sveitsiläisjuustoraasteella ja voilla. Mausta yrteillä, valkosipulikynnellä, suolalla ja pippurilla. Kuumenna etanat lopuksi parilalla tai pannulla. Parila on suositeltavampi vaihtoehto.

Haluatko Kotkansiiven

mieluummin

kolahtavan

POSTILUUKUSTASI

kuin itse

raahautua kololle?

Maksa 30 mk / vuosikerta

tilille

800017-385835

ja ilmoita maksettuasi toimitukselle nimesi ja osoitteesi:

Kotkansiipi

Turun Sinikotkat

Multavierunkatu 2

20110 TURKU

tai

isto@iki.fi

Turun Sinikotkain

virallinen äänenkannatin

jo vuodesta 1958

KOTKANSIIPIPOIKA

Valokuva: Joonatan Ahlroos

Ja sitten seuraavassa remontissa Rheaan lisätään kyllä se kylpyhuone!

Rhean mailitilasto 19811997 TOP 200

Kaikkien aikojen tilasto

koonnut: Juha Lehtonen

1 Mikkonen Pasi 17700,8

2 Lehtonen Juha 17462,2

3 Sarlin Kari 15261,2

4 Mikkola Heikki 12949,8

5 Kyrki Jari 12226,4

6 Holmroos Joni 10125,7

7 Marttila Hannu 9937,2

8 Louhi Lassi 9453,4

9 Marttila Harri 9069

10 Sandelin Kalle 8196,7

11 Toimi Timo 8099,2

12 Kunnas Eero 7635,2

13 Puro Antti 7576,7

14 Ansamaa Jarkko 7377,2

15 Ståhle Ralf 7340,6

16 Malmi Johannes 6698,1

17 Asplund Kimmo 6467,8

18 Lahti Timo 6409,8

19 Heikkinen Petri 6311,1

20 Ahlroos Joonatan 6203,3

21 Ståhle Harry 6174,6

22 Sandelin Mira 5940,3

23 Pihakaski Timo 5657,7

24 Huiskala Oskari 5613,6

25 Silvoniemi Antti 5483,2

26 Saarinen Olli 5239,9

27 Saarinen Villiam 4972,7

28 Paatero Ilkka 4872,3

29 Kattelmäki Kristian 4871,2

30 Samppala Simo 4798,8

31 Takala Jenni 4630,1

32 Kunnas Kirsi 4365,4

32 Kunnas Kirsi 4365,4

33 Takala Aarne 4291,9

34 Asplund Anne 4279,3

35 Koskinen Kai 4108,9

36 Kutila M-P 4040,3

37 Leino Pirkka 4035,2

38 Louhi Seppo 3711,7

39 Eklund Johan 3647,1

40 Virtanen Jari 3639,6

41 Aaltonen Janne 3575

42 Kouvola Sirpa 3563,6

43 Fälden Sirpa 3560,6

44 Aaltonen Timo 3510,2

45 Himmanen Jukka 3463,7

46 Murtonen Katriina 3398,2

47 Haapakangas Rami 3396,9

48 Jalas Mikko 3396,4

49 Laaksonen Ari 3234

50 Valkamo Ari 3104

51 Sirkiä Pasi 3089,9

52 Forss Teppo 3017,3

53 Heikkinen Tomi 3006,2

54 Mattila Markus 2946,6

55 Vaitomaa Mikko 2886

56 Paakkunainen Pekka 2877,5

57 Ekko Jouni 2787,2

58 Vatanen Isto 2771,7

59 Katajainen Päivi 2678,5

60 Pettersson Markus 2656,6

61 Lyytikkä Jussi 2654,4

62 Lahti Seppo 2640

63 Broberg Tom 2623,6

64 Niemi Jari 2418,4

65 Mäkinen Vesa 2399,2

66 Ekko Tuomo 2350

67 Hällfors Teemu 2314,4

68 Koskinen Raimo 2313,3

69 Sibelius Juho 2307

70 Hellström Henri 2273,2

71 Hällfors Vesa 2166,4

72 Lehtonen Kimmo 2120,6

73 Lyytinen Pekka 2114,6

74 Koskinen Rami 2101,3

75 Mikkonen Juha 2014,4

76 Haapakangas Juha 2001,7

77 Harkke Mari 1987,8

78 Helanko Matti 1977,4

79 Karskela Tuomas 1948

80 Lahti Tiina 1925,1

81 Louhi Pekka 1898,9

82 Aaltonen Kari 1890

83 Hellström Linda 1883,4

84 Heikkilä Ville 1853,8

85 Pettersson Nils 1837,5

86 Jalava Jussi 1814,7

87 Jansson Jan 1752,3

88 Salminen Markku 1739,3

89 Mooneh Angela 1707,9

90 Österman Jarmo 1701,8

92 Hakala Jonne 1662

93 Ruutti Kari 1603,8

94 Siitonen Mauri 1603

95 Laisaari Katariina 1559

96 Helenius Rainer 1541,9

97 Jalonen Sami 1512

98 Kääriä Juha 1486,3

99 Louhi Aapo 1458,9

100 Heikkilä Antti 1445,4

101 Sixti Hansi 1411,5

102 Saarinen Aino 1403

103 Färm Klaus 1390,3

104 Hovila Seppo 1387,7

105 Yli-Sippola Tommi 1381,5

106 Nieminen Juha 1351,8

107 Miesvirta Pekka 1337,4

108 Mänty Juha 1335,4

109 Rantalaiho Teemu 1297,4

110 Lunden Tuomas 1288,4

111 Niittynen Artturi 1274,7

112 Jansson Kaj 1266,7

113 Kalske Martti 1266,7

114 Honkasalo Kirsi 1264,9

115 Lahtonen Kari 1256,5

116 Saarinen Anne 1209,1

117 Kare Aaro 1207,1

118 Paatero Antti 1197,4

119 Salminen Mari 1192

120 Pettersson Kennet 1190,4

121 Löflund Helge 1186,4

122 Ruokonen Jaakko 1182

123 Heino Mikko 1181,2

124 Luoto Lauri 1168

125 Valve Hanna 1153,5

126 Räsänen Aleksi 1145

128 Mikkonen Martti 1117,5

129 Hytönen Tuukka 1086,3

130 Lahti Kalle 1074,5

131 Holmroos Altti 1068,9

132 Huhtinen Hannu 1059

133 Palmu Niko 1044,2

134 Jokinen Harri 1034,7

135 Meri Leena 1025,3

136 Lunden Tommi 1011,7

137 Savisaari Juha 992,6

138 Kyrki Virpi 982,8

139 Hakala Veikko 977,2

140 Kuusto Ari 971,9

141 Pettersson Lars 963,4

142 Nieminen Samuli 960,3

143 Pyöräniemi Kalle 952

144 Söderman Henrik 944,2

145 Lehtinen Juuso 920

146 Huhtinen Pentti 903,6

147 Hilke Maria 901,9

148 Helenius Matti 900

149 Simola Tommi 873,3

150 Nissilä Seppo 869,7

151 Huhtinen Veikko 858,6

152 Lindström Peter 857,2

153 Hannula Heikki 837,9

154 Ståhle Taina 820,1

155 Kalske Sakari 810,9

156 Helenius Anneli 793,4

157 Lindholm Heikki 791,1

158 Sihvonen Mari 763,9

159 Kannisto Jouni 762,7

160 Hongisto Anna 761,9

161 Kääriä Raisa 756,3

162 Saarinen Jussi 755,3

163 Impivaara Marikki 750,3

164 Liukkonen Jukka 746,1

165 Kärnä Tiina 742,4

166 Rautiainen Veikko 740,1

167 Laakso Johanna 732,8

168 Kääriä Petra 728,8

169 Lehtopolku Niina 716,9

170 Saarinen Sirkku 708,7

171 Kunnas Liisa 704,8

172 Iso-Puonti Maarit 683,3

173 Valtola Antti 682,8

174 Nikkonen Matti 670,4

175 Keski-Levijoki Satu 660,1

176 Sinkkonen Kai 646,3

177 Mäkinen Virpi 638,9

178 Liukkonen Tapani 635,7

179 Ropponen Kati 628,8

180 Tuomi Marcus 625

182 Haukioja Sami 620,9

183 Olin Rafael 613,7

184 Ojala Pirjo 609,2

185 Keskinen Juha 588,1

186 Kukko-Liedes Ilkka 582,26

187 Laakio Johanna 580,1

188 Himmanen Mikko 573,7

189 Svala-Louhi Pirjo 571,4

190 Kellosalo Antti 565,1

191 Varpula Anne 564,4

192 Lemponen Aarne 562,3

193 Pettersson Harri 560

194 Lemponen Ilari 553,3

195 Haapakangas Eero 553

196 Heino Riikka 552,6

197 Suominen Karoliina 552,5

198 Saarela Markus 551,7

199 Salminen Mikko 550

200 Selin Marianne 542,2