19971997Olipa keran eräs lomapäivä, jolloin herätyskello soitti luvattoman aikaisin. Kiireesti juoksin rinkkani ja suksieni kanssa kololle ja hyppäsin bussiin. Kemiössä kannoimme tavaramme leirialueelle. Tuuli oli kova, mutta leiri saatiin pystyyn kunnialla. Ilta alkoi pimentyä, mutta tuuli ei hellittänyt ja jotenkin vielä kaipasin kodin lämpöön. Edessä oli vielä neljä pitkää leiripäivää.
Lopulta nukkumaanmenoaika koitti ja lämpöinen makuupussi houkutteli. Puiden räiskiessä kamiinassa ja tuulen ulvoessa ulkona nukahdin suloiseen uneen.
Seuraava päivä koitti yhtä tuulisena, mutta leiritunnelma alkoi kohota. Päivän puuhat koittivat ja oikea leiriohjelma alkoi. Leiriläiset saivat kiertäessään rasteilla tietoa käytännön leirielämästä: ensiavusta, teltassa asumisesta ynnä muusta.
Aluksi niin tuntematon porukka alkoi jo tuntua tutulta ja päivätkin liian lyhyiltä. Valoisa aika kului vauhdilla monenlaisten aktiviteettien parissa, mutta emme toki lopettaneet auringon laskuun. Perinteinen haikkikin suoritettiin, mutta talvisten olosuhteiden vallitessa hiihtäen jäätä pitkin. Vieläkin riemukkaammaksi haikin teki paluu ruokarastilta leirialueelle punaisen mönkijän vetäessä. Puhtia löytyi vielä illalla, joten lähdimme sissileikkiin, josta muodostui jokailtainen traditio.
Leirikisapäivän valjetessa sääkin tuntui suosivan olympialaisiamme. Monenmoisten lajien jälkeen leiriläiset saivat vielä tehdä pilkin ja kokeilla kalaonneaan. Pahinta mitä leiriolosuhteissa voi odottaa, oli sade, joka alkoi piiskata kastellen kaiken. Märkinä ja väsyneinä vaelsimme pitkin kaunista kynttiläpolkua upealle lumiselle amfiteatterille, jossa leiri huipentui juhlavaan iltanuotioon. Viimeinen leiriaamu oli edessämme. Haikeana purimme leirin ja simahdimme bussiin, mutta johtajien leiri jatkui kaupungissa pitkälle aamun sarastukseen... Nyt rinkat on jo purettu ja jäljellä iloiset muistot.
Leiristä kiittäen Anu-Maria ja Tiina (NT)
Tätä sivua ylläpitää Isto Vatanen