MenuLohipatee***Sienillä kuorrutettua lampaanfilettä punaviini-timjamikastikkeessa***Valkosuklaapassion |
Timo Toimi
Sinikotkien 60-vuotisjuhlavuosi alkoi komeasti vanhan
tradition henkiinherättämisellä. Minunkin oli poikettava
tavallisesta loppiaiskaavastani (viimeisten joulukarkkien mutustelu ja
löhöily) ja raahattava kinkkua pullollaan oleva elintasokumpuni
Eerikinkatu yhteen, Turun Sinikotkien loppiaislounaalle.
Ennen kuin pääsimme nauttimaan konkreettisista pöydän antimista, meille tarjoiltiin alkupalaksi tuomiorovasti Jukka Paarman puhe, jonka jälkeen Sinikotkien ansiokas puhallinyhtye töräytti ruokailijat tervetulleiksi. Puhallinorkesteri huolehti hengenravinnon tarjoilusta koko tilaisuuden ajan. Tästä vaativasta tehtävästä annan orkesterille arvosanan laudatur.
Huomattuani tilaisuuden tarjoilijat, aloin välittömästi kaivaa esille pesulan puhelinnumeroa. Sitä ei kuitenkaan hämmästyksekseni tarvittu, sillä tarjoilijoina toimineet venekuntalaiset hoitivat homman mallikelpoisesti.
Pääasia, eli siis ruoka ei antanut aihetta moittimiseen. Alkuruokana tarjoiltiin lohipateeta, pääruokana mureaa lampaanfilettä timjamikastikkeessa ja jälkiruoaksi
kotkalogolla varustettu valkosuklaapassion kermahyytelössä. À la carte-aterioista pyritään usein tekemään taiteellisesti mahdollisimman näyttävän näköisiä. Toisin sanoen lautasella on kaksi papua ristissä ja välissä herne ja liraus kastiketta. Loppiaislounaalla näyttävän näköiset annokset olivat myös näyttävän kokoisia, mistä kiitos kokeille (vai pitäisikö kiittää sponsoreita?).
Ennen kahvia Holmroosin perhe esitti lounasvieraille lippukunnan historiaa käsittelevän diasarjan. Ihan hyvä idea, mutta ensi kerralla voitaisiin esitellä paikalle tulleille vanhemmille myös tämänhetkistä toimintaa. Ensi kerta on myös toivottavasti ensi loppiaisena. Kokemusrikasta ja aktiivista purjehduskesää kaikille!
Isto Vatanen
Työkokemus ei ole koskaan pahitteeksi. Konserttilounas
oli siis myös keittiö- ja tarjoiluorjan kannalta varsin opettavainen
tilaisuus. Jos siinä ei nyt sentään oppinut kerralla niitä
kahtatoista lautasta kantamaan, mikä onnistuu tunnetusti miltä
tahansa italialaiselta pitsapojalta, niin yhtä ja toista tarjoilusta
ja kokonaisen kolmen ruokalajin aterian vaatimista järjestelyistä
sai sentään tietää.
Työntekokin oli oikeastaan ihan kivaa. Vaikka silloin ei saanut ollakaan leegion ihmisten palvelemana ja virka edellytti katkeamatonta ravaamista keittiön ja salin välillä, runsaan viiden sadan lautasen, lasin, kupin jne. tiskaamista, oli siinä omat etunsakin. Istuessaan asiallisen näköisenä salissa, ei epäilemättä voinut keventää tilaisuutta tilanteeseen äärimmäisen mainiosti sopineella keittiöhuumorilla. No, huvinsa tarjoilijoillakin. Itse urakan sujumisesta ei tarjoilemassa olleena “venekuntalaisena” voi sanoa juuri pahaa sanaa. Siitä todistakoon jo sekin, että tiettävästi kukaan osallistuneista lounastajista ei ole ilmoittanut saaneensa kastiketta syliinsä tai jotakin muuta epämiellyttävämpää.
Kiitoksia tilaisuuden hyvästä onnistumisesta on paljon jaettavana. Ensimmäiseksi kiitos tietysti Altille, joka marssi joulukuun PJN:oon, ilmoitti järjestävänsä loppiaista edeltävänä sunnuntaina konserttilounaan ja olettavansa lippukunnankin osallistuvan järjestelyihin.
Toiseksi hänen värväämälleen mestaritason keittiöhenkilökunnalle, ruoanvalmistuksesta päävastuussa olleelle Harri Lindstedtille ja muille. Sponsorit ansaitsevat tietysti oman osansa kiitoksista, kuten myös tarvittaessa täysiin sinfoniaorkesterimittoihin yltävä torvisoittokuntamme. Jos nyt jätän tällä kertaa kiittämättä itseäni, niin ainakin muita auttamassa olleita sinikotkia on aiheellista kiittää hyvästä suorituksesta ja lopuksi suuresti on kiitettävä myös lounastajia, sillä ilman heitä tilaisuus olisi jäänyt vääjäämättä hieman puolinaiseksi. Siis ensi vuonna uudestaan, vai?
Tätä sivua ylläpitää Isto Vatanen